tiistai 13. maaliskuuta 2012

.. do you recognise yourself when you look in the mirror ..

Olin miettinyt jo varmaan kymmenisen vuotta, että JOS ottaisin joskus tatuoinnin, se olisi pienehkö tähti olkavarteen. En pidä isoista ja monimutkaisista tatuointihässäköistä, tai ainakaan himoitse sellaisia itselleni. Lisäksi olen niin äärimmäisen kipukammoinen että senkin puolesta olen aina ajatellut, että varminta ainakin aloittaa pienellä kuvalla. ;o) En tiedä olisinko minnekään virallisen studion penkkiin itseäni saanut kuuna päivänä edes raahattua, mutta kun kaverin kautta yhtäkkiä tarjoutui tilaisuus tuohon tatskan ottoon (ja poikaystävä patisti, että eiköhän laiteta sullekin nyt sitte siinä samalla ku hänellekin tehdään yks, heh) niin..

tatskan tekoa
Minusta tuli sitten the girl with the star tattoo. xD

Suuresti pelkäämäni operaatio kesti ehkä noin vartin eikä se ollut ollenkaan ylivoimaisen sietämätöntä. Lähinnähän se on sellanen pieni pistelevän kirpaiseva tunne. Tosin riippuu taatusti paikasta melko paljon, en kyllä edelleenkään ihan minne tahansa ottaisi. Olisin voinut ehkä tehdä jonkin hauskan kuvasarjan niistä parista irvistyskuvasta jotka poikaystävä onnistui tuossa tekovaiheessa taltioimaan mutta ne sen kännykkäkameran otokset oli jotenkin niin surkean pieniä ettei niistä nyt oikein mitään saanut irti.. No, nyt ne tuskairvistyskuvat lähinnä huvittaa, "ei se nyt oikeesti ihan noin pahalta sentään tuntunut".. :D Tatuointi on myös parantunut hyvin, mitään ongelmia sen kanssa ei ole ollut.

Nyt olen ihmetellyt, että milloin muka iskee se kuuluisa "pakko-saada-lisää" -tuntemus josta kaikki puhuu silleen tietäväisesti virnuillen. Uusia ideoita ei ole putkahtanut mieleen, ja vaikka joku idea tulisikin, antaisin asian varmaan taas muhia sen seuraavat 10 vuotta. :D Mä ihan oikeasti en välttämättä halua näitä yhtään lisää. Ei ole mun juttu kuorruttaa kroppaa joka puolelta jollain ihme random kuvilla. Ihmisillä on oikeesti niin paljon niin rumia/pönttöjä tatskoja nykysin että hohhoijaa. Itse aion pysytellä selkeällä linjalla.

Silja Symphony
Tuollainen räpsy jäi muistoksi viime laivareissulta (viimein sain skannattua..). En ois varmaan muuten lunastanut mutta seurueestamme muutkin otti itelleen kuvia ja siihen sai sitten vähän jotain paljousalennusta kun otti useempia kuvasarjoja samalla kertaa. Kylläpä ne nykyään muuten hifistelee noiden kuvien kanssa, niin viimesen päälle hienon näköseksi muokattuja ja arkeissa eri kokosia kuvia ja osa mustavalkosena jne. Noh, näytän kyllä silti aika possulta. Nöf nöf.

Turkulainen
Tämän kuvan puolestaan lainasin tuolta kaupunkilehti Turkulaisen sivuilta. En muista nyt yhtään mainitsinko täällä mitenkään tuota pientä lehtijuttua joka tehtiin viime syksynä, mutta nyt vastikään hoksasin että juttuhan löytyy netistäkin! Juttu käsittelee siis tuollaisia ylettymis- ja liikkumisrajoiteasioita. Juttu - tai ainakin siihen liitetty "infoloota" - käsittelee lyhyyttä/pituutta ehkä aavistuksen hassusti yleiseltä kannalta, ja lisäks toimittajalla on äärimmäisen ärsyttävä tapa kutsua liukuportaita liukuhihnoiksi, mutta noin muutoin ihan kiva pikku juttu ja jopa ihmeellisen onnistunut kuva. ;D

Samalla kertaa havaitsin, että netistä löytyy myös se vähän vanhempi Tylkkärin juttu käsityöblogeista, KLIK.

Ja kun nyt tällaiseen aihepiiriin päästiin niin muistu mieleen vielä tällanenkin jutska joka myös ehti tovin odotella skannausta:

Fortuna-kortteli
Vasta aika myöhään viime syksynä kaverini toi näytille erään tuollaisen muutamasivuisen yrityslehden (kesältä), jossa oli juttua Turun Fortuna-korttelista. Kuinka ollakaan, jutun kuva oli näpsäisty sisäpihalla avajaisiltana, jolloin olimme Helin ja Annan kanssa siellä katsomassa Magenta Skycoden keikkaa. Ja siinä siis heti tokarivillä pönötämme tassut ojossa taputtamassa. Eihän tollasia lehtiä kai kukaan normaalisti edes lue, kaverin työkaveri oli vaan sattumalta huomannut ton kuvan. x)

Tulipa tästä nyt vähän tällainen me, myself & I + 15 minutes of "fame" -postaus...

Ja vielä, mitä muut edellä niin....

Fimo-massaa
At last. Ostin elämäni ensimmäiset paketit Fimo-massaa. Tähänkin kuulemma jää koukkuun. Sain viikonloppuna kuulla, tietäväisen virnistyksen kera tietty. No, jää nähtäväksi. Tuleepa ainakin mun uunille ehkä jotain hyötykäyttöäkin vaihteeks! :--D

Now playing: Mariah Carey - Greatest Hits (2001)

3 kommenttia:

ellu kirjoitti...

Oon sun kanssa samoilla linjoilla tatuointi asian kanssa. Itse harkitsin ensimmäistä omaani 12 vuotta, ja tällä hetkellä mulla on 4 kuvaa, kaikki paikoissa, joissa ne pystyy peittämään. Omilla tatuoinneillani on jokaisella merkitys, joka liittyy elämääni, enkä ole ottanut ainuttakaan sen takia, että niihin tulee "himo". Minulle ne ovat kuin koruja, henkilökohtaisia tarinoita. Sinun tähtesi on kaunis pieni yksityiskohta, ja nyt osa sinua. Olen myös törmännyt tuohon "himo" ajatusmaailmaan, ja varmaan osalla ihmisistä se pitääkin paikkansa. Mutta kukin tavallaan. On muuten kaunis kuva sinusta tuo laivalla otettu, eikä mikään nöfnöf. Ja lehtijuttu täyttä asiaa. Vaikka itse olen niinkin "pitkä" kuin 162cm, törmään joskus aivan samoihin ongelmiin kuin sinä. Mahtavaa, että näistä asioista puhutaan, hyvä sinä!

Johanna kirjoitti...

Mä veikkaan että mulle tulee tatskoista himo :D (jos ja kun sellaisen joskus saan). Kun on näistä lävistysjutuistakin hiukan. Kerro mulle miten saa isännän suostumaan huulikoruun? :D
Joko olet kokeillut noita fimoja?

Desthea kirjoitti...

Ellu: kiitoksia taas kovasti kommentistasi! :-)

Johanna: nope, en oo vielä ehtinyt fimoilemaan.. :-D