Me luemme merkkejä yötaivaan

Kuuntelen työtoverini "ansiosta" päivittäin iskelmäradiota ja sieltä saa napsittua näitä oivallisia otsikoita, kaikessa on puolensa... xD

Halusin tänään kirjotella teille hieman karaokekulttuurista. Olen itse enemmän ja vähemmän harrastanut laulamista jo vuosien ajan, hieman eri muodoissa, ja karaoke on yksi niistä. Sen huomasin jo harrasteeni alkumetreillä, että karaoken ikäänku kuuluisi olla huonoa. Kyllähän te tiiätte, tyypit menee sinne tuhannen tuiskeessa veisaan jotain Levotonta tuhkimoa ja sille sitte vähäsen naureskellaan ja annetaan toki raikuvat applodit. Opettelin joskus 19-vuotiaana RHCP:n Californicationin ulkoa ja menin reteenä laulamaan sen kantakapakkani karaokeen, ihmettelin kun juuri kukaan ei edes taputtanut ja vasta jälkeenpäin jossain vessassa pari tyttöä uskaltautui juttusille että "lauloit tosi hyvin!". Tajusin pelin hengen. 2000-luvun edetessä ja kaikenmaailman tosi-tv-formaattien myötä karaokeskenestä on tullut enenevissä määrin jokin ihme vapaa-ajan pikku "talent-show", jossa karaoke-emännän ympärillä häärii pieni piiri kylän underground-muusikoita ja Voice-kandidaatteja. Huonoja ei edelleenkään noteerata (tai niille hurrataan) mutta jos on vähänkään ns. kokeneempi laulaja, huomaa useasti joutuvansa jonkun "syyniin" tai "tarkkailun alaiseksi". Jostain ilmaantuu aina se itseriittoinen hieman "street/hipster" "besserwisser" joka tulee ensin kehumaan ja alkaa sitten antaa "rakentavaa palautetta" (hampurilaismalli?), tyylillä "sulla on niin kiva tumma sävy tos X-alueella" ja "varo revittelemästä liikaa tos Y-alueella", näihin vapaavalintaiset aakkoset, ku meitsi ei tuota musiikin teoriaa ole ikinä kovista yrityksistä huolimatta oppinut... A B C D kissa kävelee... Saan kuulla näistä ihan riittämiin kuoroharkoissa joissa käyn jo kuudetta (!) vuotta.. Vapaa-ajalla haluan olla vapaa laulamaan mitä haluan, miten haluan.. en osallistu sillon Idolsiin vaan olen baarissa.. Ei baarissa kukaan mene arvostelemaan toisten tanssityyliäkään, tai biliksen peluuta, tai mitä ikinä siellä nyt tehdäänkään.. Miksi siihen lauluun saa mennä aina jotain hifisteleen? Tai miks ylipäätään tarttis olla siinä täydellinen...?

Mulla on montakin tuttua jotka selvästi ja todella aidosti nauttivat karaokeharrastuksesta, mutta valitettavasti ovat siinä käytännössä kumminkin äärimmäisen surkeita eikä heitä ole mikään nautinto kuunnella. Kerronko tästä heille ja pilaan ilon koko harrasteesta, NO EN. Monikaan ei pysy rytmissä tai nuotissa, saati osaa pitää mikkiä sopivalla etäisyydellä jne. Voin mä toki kysyttäessä antaa neuvoja mut en muuten ala sekaantuun. Eiköhän ole jokaisen oma asia miten sitä karaåååketa vapaa-ajallaan hoilaa. Ei ole tarkoituskaan että kaikista tulee jotain muusikoita!

Ja ai niin! Olin miettinyt jo vuosia että haluan laulaa Queenin "Show must go on". Eilen tuli fiilis että nyt se lähtee, nyt mä sen teen. Siltikin pelotti helkutisti. Ja se lähti täydellisemmin ku olisin ikinä osannu ees odottaa. Nieleskelin kyyneleitä pöydässä vedon jälkeen. Hitto mä tein sen, oikeesti viimeinkin tein sen!

Sitä saa mitä haluaa

Suhtaudun lähtökohtaisesti hienoisella skeptisyydellä (terveys)tuotteisiin joita kaupataan verkostomarkkinointityylisesti ja "ylivertaisina". Nykyään nyt ylipäätään menee aivot totaalijumiin jo kaikista tarjolla olevista ruokavalioista, elämäntavoista ja superfoodeista. Millä kaikella voit "pelastaa" itsesi. Kookos on ratkaisu kaikkeen, eipäsku hamppu, eipäsku aloe vera. Eipäsku oikea hengitystekniikka, meditointi tai avantouinti. Downshiftaaminen, konmaritus, kotoilu, hyggeily, riippumattoilu, bullet journal, U name it.

Kävinpä siis "akkojen" tuote-esittelyiltamassa. Puitteet oli ainakin oikein mukavat ja värikkäät. Kuvan topin olen itse värjännyt ja nimennyt "enkkulakupaidaksi". :D

Kasvonaamiokokeiluissa päästiin horror-tunnelmiin! xD

Kellä vaan on käyttökokemusta näistä Aloe vera -tuotteista ni olis oikeesti mielenkiintosta kuulla! Itselleni melko tuntemattomia ja tosiaan kun hieman skeptinenkin olen... xD

Tytöt ei soita kitaraa

Mietin tänään että mulla on kirpputoreihin kyllä semmonen vankka viha-rakkaus-suhde.
Kirppareissahan kiehtoo suunnattomasti se, että teoriassa sulla on joka hetki mahdollisuus löytää jotakin tosi siistiä. Ja joskus löydätkin. Käytännössä se todellisuus on kuitenkin sitä, että kirppikset ovat vuodesta toiseen 90-prosenttisesti täynnä aivan uskomatonta hylättyä roinaa, jota kukaan ei enää halua. Toisen roska on ehkä toisinaan toisen aarre, mutta suurinta osaa kirppistarjonnasta tämäkään aate ei pelasta. Kirppiksillä aikakin tuntuu ikäänkuin pysähtyneen. On vuosi 2020 ja kirppisten tarjonta on yhä pääosin jotain waaay back vuosikymmenten antia. Aika kuluu mutta kirppiksillä mikään ei muutu. Monissa myyntihyllyissä seisoo samat tavarat vuodesta toiseen. Loosi toisensa perään mummun kotineuleita, vanhoja kokkauskirjoja ja rumia tuikkukippoja. Ongelmajätettä.

Ysäristin harvinaiset kirppisherkut, Kiplingin laukut.
Sillon aikoinaan niihin ei ollut varaa,
 ja nykyään helkutin vaikeita löytää.. xD

Mistä tätä kaikkea edes aina vaan riittää?! Onko jokaisen kotiullakolla jokin ehtymätön säilö 50-90-lukujen tarpeetonta tavaraa? Kynttilänjalkoja, aikakauslehtiä, muodottomia collegepaitoja. Mistä näitä oikein tulee? Ihmiset on varmaan menneinä vuosikymmeninäkin hankkineet joskus kaupasta jotain kivoja tavaroita. Mutta kirppiksille saakka ne eivät tunnu koskaan päätyvän.

Kirppislaukkukin nauraa...

Monilla kirppiksillä puolet myyntipaikoista on "antiikkitrokareiden" hallussa. Nämä ovat joko ammatti- tai harrastelijatason toimijoita mutta yhtä kaikki. Oliskin edes joskus jotain oikeasti kiinnostavia retrotavaroita mutta loosit ovat täynnä jotain ruosteisia työkaluja, vanhoja kolhuisia kattiloita ja epämääräisiä autonosia, joiden myyntilappujen harakanvarpaista ei saa selvää. Aivan pelkkää romua ja roinaa. Kaukana antiikista.

Ja sitten vielä ne hinnat. Etenkin jos suunnistaa vaikka lastenkirppikselle toiveena tehdä tietyn aihealueen täsmälöytöjä. Niitä samoja 90-luvun hiekkaisia saappaita sielläkin vaan on, ja vähän jo kulahtaneet ihan perus ulkoiluhousut maksaa 10 € kun kaupasta saa uudet samaan hintaan.

Hintalaput ne on ainakin parasta viihdettä... (jouduin kahdelle
miespuoliselle selostamaan mikä on "keppo"... xD)

Meneehän nuo kirppikset toki osittain viihteestä (niin tarjonta kuin asiakaskunta). Kuten vaikka aina yhtä mainio Paskat kirppislöydöt -sivustokin.

Nyt soi: Suede - Everything will flow

.. this is how I roll, animal print, pants out control ..

Eläinkuosit ne tekevät comebackin (tai ainakin sitä yrittävät) aina muutaman vuoden välein. Tämän alkuvuoden vaatetarjonnassa on vilahdellut etenkin mustavalkosävyisiä kuoseja, kuten seepraa ja "lumileopardia".

Villieläinmuoti yltää tällä hetkellä myös kodintekstiileihin ja sisustukseen. Niissä näkyy mustavalkoisuuden lisäksi myös kirkkaita värejä. Tuollaiset seepralakanat mulla onkin jo vanhastaan, voin nyt taas leikkiä että ne on trendikkäät. ;-)

Kaikki kuvat H&M, paitsi tässä yllä oikealla Joutomaan taideprintti, joita on myynnissä mm. Madebyssa. Nykyään sisustetaan paljon erilaisilla julistetauluilla ja niistä muodostetuilla kollaaseilla, ja grafiikkaprintit keikkuvat jatkuvasti Madebynkin myyntitilastojen kärjessä. En voi siltikään olla välillä miettimättä, mistä niitä julisteostajia riittää niinkin paljon, luulisi ihmisillä jo vapaan seinäpinta-alan loppuvan kesken, kun tarjontaakin on niin valtavasti. Kun vielä yksi paperinen printtijuliste maksaa helposti sen 13-20 euroa, ei ehkä voi myöskään olla kyse pelkistä heräteostoista. Annetaankohan niitä paljon myös lahjaksi..? Monet sisustusintoilijathan eivät edes käytä seinäkollaaseissaan mitään valmiina myytäviä printtejä, vaan napsivat niihin mukaan milloin mitäkin; lehtileikkeitä, vanhoja mainosjulisteita, omia piirroksia, netistä tulostettuja kuvia yms. Tunnustakaa uteliaalle, ostatteko useinkin taide/grafiikka/printtijulisteita? :D

Tämän aihepiiriin sopivan kuvan olen napannut Vimman tekstiilipajassa. Ovat siellä tauluina seinällä. Kivannäköistä jälkeä saatu melko yksinkertaisilla elementeillä ja painomenetelmillä.

Omastakin kaapista löytyy tällä hetkellä ainakin tämän verran leopardia. Trikoojakku on kirppislöytö ja siinä oli alunperin 3/4-mittaiset hihat, jotka sitten lyhensin itse tuollaisiksi normaaleiksi lyhyiksi hihoiksi. Vähän hassun pituinenhan tuo kyllä noin muutoin on joten en tiedä tuleeko varsinaisesti käyttöä. Suunnittelin myös jotain neonväristä LMFAO-tyylistä tekstiprinttiä selkään... ;) Seeprakuosi on ehkä kuitenkin enemmän mun juttu ja sitä kaapista löytyykin useamman vaatteen muodossa.

Aiheesta voisi myös vielä muodostaa aasinsillan pariin arkiston aarteeseen, joita tuli kaiveltua esiin eilen kun Facebookissa alkoi kaikilla kiertää se "nyt on vanhojen kuvien viikko, blaa blaa.." -juttu.

Tää on lähitakavuosilta ehdottomasti yks mun lemppari-asukuvia. Ostin tuon seeprajakun silloin Seppälästä ja tykkään siitä kovasti edelleen, vaikkakin se on jo harmillisesti haalistunut/nuhraantunut pesuissa. :-/ Tässä kevättä kovasti odotellessa ei myöskään varsinaisesti ylennä mieltä nähdä, että vuonna 2010 on ollut vielä maaliskuussakin noin paljon lunta. ;-)

Sitten mennäänkin ajassa vielä reippaammin taaksepäin, syksyyn 2001, jolloin mulla oli vielä tumma tukka. Ajankuvaa henkivät taustalla ihanasti myös VHS-kasetit ja laavalamppu. ;) Vuosituhannen vaihteen tuntumassa oli meneillään erityisen kova eläinkuosivillitys, johon sekoittui myös boheemeja inkkarivaikutteita. Päälläni oleva toppi on ehkä aika hyvä esimerkki kyseisestä suuntauksesta. Lisäksi todettakoon, että mulla taitaa tälläkin hetkellä olla päällä tuo sama musta paita joka tuossa kuvassakin on alla. Ja oli muuten vieläpä kaverin vanha... Tuo tietynlainen sileäpintainen ja napakka, mutta pehmeästi joustava lycratrikoo ei oikeesti mene ajan saatossa ja käytössä miksikään (ei kyllä varmaan myöskään maadu ikinä...), ja oonkin ollut melko harmissani siitä että tota kyseistä materiaalia on tänä päivänä aika heikosti tarjolla. Nykyään on hirveästi sellasta ohuenohutta läpikuultavaa puuvilla- tai viskoositrikoota, joka menettää heti muotonsa tai nyppääntyy. Kaipaan matskuja joista a) ei näy läpi, mutta jotka b) ovat kuitenkin napakasti joustavia, eivätkä mitään tönkköjä tai lerppuja päällä. Onkohan liikaa vaadittu..? Kirppareilta ja UFF:ilta onneks noita ysäri/millennium-jäänteitä vielä toisinaan löytää. Mulla on kaapissa monia vaatekappaleita (esim. perustoppeja) jostain kymmenen vuoden takaa ja kyllä sen huomaa ihan selvästi, että niiden kestävyys on eri luokkaa kuin tänä päivänä myytävien vastaavien.

Mutta vielä vähän aiheeseen palatakseni, kuvan kämppä ei suinkaan ollut minun kotini, vaan mulla oli noihin aikoihin hieman "viidakkohenkinen" sisustus joka sisälsi melko paljonkin eläinkuoseja ja muuta veikeää kitschiä. Pitääkin skannailla kuvia näytille joskus. ;)

.. just because you know my name, doesn't mean you know my game ..

Nykyään menee välillä pidempiäkin aikoja ettei pahemmin tule seurailtua mitään "suosittuja" blogeja tai ylipäätään kauheesti pyörittyä blogimaailmassa, ihan muutamia lähempien tuttujen kirjoittamia blogeja lukuunottamatta. Kuitenkin yleensä aina, kun sitten intoutuu pitkästä aikaa kierrokselle, huomaa etteivät mitkään asiat niin hirveästi muutu edes vuodessa tai parissa. Kelkasta putoaminen ei olekaan niin helppoa kuin luulisi.

Sisustustrendien koukeroistakin kuvittelin ehkä olevani jotenkin pihalla, mutta mm. tämä Visuaalisesti vaativan postaus antaa viitteitä siitä, ettei niissäkään asioissa kärryillä pysyminen loppujen lopuksi paljoa vaadi. Ja toden totta, ei tarvitse avata kuin pari sisustusblogia niin johan alkaa näitä "kliseitä" vilisemään silmissä.. :D

Kätevää on myös mikäli omaa edes pari itseään ahkerammin kaikenlaisia sisustus- ja värkkäilyblogeja seuraavaa kaveria, niin niiltä sitten aina kuulee kaikenlaista, että mitkä tekniikat ja tilpehöörit on milloinkin kova sana. Joselta mulla on tapana tiedustella mitä muotiblogikentälle kuuluu, se tuntuu tietävän kaiken tarpeellisen ja ajankohtaisen ja osaa antaa sopivat briiffit, säästyn selaamasta tsiljoonia sponsoroituja mainospostauksia, Nellyn alekoodeja ja "bloggari hengaa kokohaalarissa" -kuvakavalkadeja.. ;-)

Blogikierros aiheuttaa myös nykyisin entistä helpommin jonkinlaista vaikeaselkoista universaalia ahdistusta. Voisi sanoa että blogikulttuurin myötä sanonta "life is what you make of it" on salakavalasti muuntautunut muotoon "life is the picture you make of it". Kaikki vaikuttaa niin kovin täydelliseltä. Kodit ovat avaria, valkoisia ja täynnä valoa aina pimeimpinäkin päivinä. Huonekalut ovat korkeakiiltoisia eikä niissä ole ikinä pölyä tai sormenjälkiä. Kissat nukkuvat sievästi kerällä design-tuoleilla eikä missään näy ainuttakaan irtokarvaa. Lapset ovat kauniita ja hyvin puettuja ja leikkivät nätisti keskellä avaraa tyhjää parkettilattiaa edessään muutama tarkoin valittu puulelu. Lastenhuoneessa tavarat seisovat siististi paikoillaan ja kirjat hyllyssä täydellisen suorassa rivissä ja kokojärjestyksessä. Kaikki sointuu yhteen, missään ei näy mitään asiaankuulumatonta tai epäsiistiä. Missään ei loju laskuja, kännykkälatureita tai sukkia.

Trendikkään lifestyle-bloggaajan viikot täyttyvät brunsseista, drinksuista ja milloin mistäkin edustuskekkereistä. Joka kahvitteluhetki on raportoimisen arvoinen ja päivän jokainen askel on tarkkaan dokumentoitu, ikäänkuin jonkin mystisen perässä 24/7 seuraavan hovivalokuvaajan tai seuraneidin toimesta.

Kaverin kanssa aina joskus vitsaillaan, että "pitäiskö nyt olla kunnon bloggaaja ja vaivautua ottamaan oikein kuvakin tästä sapuskasta?". Kerran kahville (tai siis teelle) suunnatessa mietimme ja naureskelimme, että pitäiskö nyt raportoida jotenkin tämä, että olemme täällä olleet shoppaamassa ja kahvittelemassa. Harmi vaan että meillä on sellainen tapa, että laitamme aina teemukeihin liikaa maitoa ja ne läikkyvät yli viimeistään pöydässä (jotka jostain syystä aina keikkuvat). Viimeistään sen lainehtivan pöydän ääressä sitten totesimme, että ei tää meidän toiminta taida olla erityisen kuvauksellista tai raportoimisen arvoista. Ja tollastahan elämä muutenkin aika usein on! Jotain ihme sählinkiä ja säätämistä, kaukana täydellisestä ja korkeakiiltoisesta.

Vaan tänään viimein onnistuimme! Otettiin oikein asiaksemme, että nyt kerrankin keskitytään saamaan ne teemukit läikyttämättä pöytään asti. Varsinaiset säätäjät, hah. Ja ennen kuin kumpikaan edes ehti iskeä ahnaita hampaitaan herkulliseen donitsiinsa, keksin että otetaanpa nyt kuva kun on niin kivat väritkin (piti testata uusia makuja, limeä ja appelsiinia). Oli hyvää mutta kovin tahmaista. Sen jälkeen käytiin mm. Tiimarissa ostamassa liitutaulukontaktimuovia. Että sellastakin on sitte olemassa. Nyt mäkin tiedän, kiitos askartelu-paskartelu-blogeja seurailevan kaverini. :D

Siinäpä vielä yksi tuoreempi otos kotoani, missä ei tähän aikaan vuodesta ole ikinä valoisaa eikä täten saa otettua kunnollisia kuviakaan, mutta minun silmääni ihan kivoja keltaisia, mustia ja harmaita juttuja siellä joka tapauksessa on. Hyllyllä ylhäällä vasemmalla on emalikokoelmani viimeisin tulokas, iso Finelin kulho ihanan keltaisena. CD-levyt ovat kuvassa vielä järjestämättä, sain vasta hyllylevyt paikoilleen tuohon toiseen Bennoon ja kuten näkyy niin vieläkin puuttuu muutama, vielä pitäis yks paketti kannakenapsuja hakea Biltsusta...

PS. Kaiken hektisen, visuaalisen tykityksen vastapainoksi suosituista blogeista löytyy aina silloin tällöin myös varsin mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä pohdintoja, joita on ilo lukea. Viimeisimpinä nyt tulevat mieleen mm. nöyryyttä, sosiaalisuutta ja henkistä kasvua käsitelleet tekstit, suosittelen. Myös kommenttiosioissa käytävät jälkipuinnit ovat usein varsin viihdyttävää ja/tai mieltä avartavaa luettavaa. ;)

.. we say we are in control, but we're just puppets in this show ..

Turun Giggling Marlinin akvaario vuonna 2006.. Onko Apollossa tuo vielä..?

Eilisen näytöspalaverin innoittamana ajattelin naputella teille hieman stooria muotinäytösten järkkäilemisestä. Näytösten järkkääminen on hirveän hauskaa ja haastavaa puuhaa, ja mikä parasta, tässä vaiheessa osaa suhtautua täysin huumorilla jo siihenkin faktaan, että kommelluksilta ei yksinkertaisesti voi täysin välttyä.

Kerronpa nyt kuitenkin erityisesti projektista, jota luotsasimme kollega-kaverini Janskun kanssa keväällä 2006 (eli apua, lähes 7 vuotta sitten!) ja johon liittyi jos jonkinlaista pientä mutkaa matkassa, joille ei enää nykyään voi juuri muuta kuin nauraa. Aika paljon on noista ajoista kehitytty, tai niin haluan ainakin uskoa. Tosin jokainen projekti on omanlaisensa ja tuo aina mukanaan jotain uusiakin haasteita.

Tällainen häppeninki oli kyseessä, hiphop-teemainen ilta yökerhossa. Ja siis tuo flyerin pikkutekstien fontti on nykyisellään katsottuna ihan järkky, eihän siitä saa mitään selvää! :D Mutta silloinen poikaystäväni, joka tämän on suunnitellut, ei oikein tuntenut sanontaa less is more, mikään ei voinut ikinä olla simppeliä...

Ihan alunperin näytös oli minun ideani, ja pyysin samanhenkisen kaverini mukaan. Hän puolestaan ehdotti, että hänen kulttuurituotantoa Humak:ssa opiskeleva kaverinsa voisi auttaa järkkäilyissä. No sehän kuulosti hyvältä, kunnes sitten ekassa palaverissamme näitä humakkilaisia olikin paikalla jo useampia, eikä kukaan suunnilleen edes esitellyt itseään vaan alkoivat vaan hirveällä tohinalla tekemään projektillemme "ruumiinavausta" (en varmaan ikinä unohda tuota termiä tässä yhteydessä). He suunnittelivat, että kokonaisuudesta valmistellaan myyntikirje, jolla tapahtumaa aletaan markkinoida kaupungin yökerhoille. Kuitenkaan asia ei edennyt kovin vauhdikkaasti ja ainakin itseäni alkoivat tympimään tilannekyselyihini saamani vastaukset tyyliin "huolehtikaa te suunnittelijat vaan niistä vaatteista niin me huolehdimme omasta osuudestamme". Tuli olo että tuo "touhutiimiksi" nimeämäni porukka jotenkin kaappasi koko projektin vetovastuun itselleen. Ja niinhän siinä sitten lopulta kävi että päädyimme jatkamaan projektia kaverin kanssa kahdestaan ilman näitä touhulaisia. Sain varmaan ikuiset kulttuurituottaja-traumat. :D

Paikaksi oli valikoitunut yökerho Giggling Marlin (nykyinen Apollo), ja päätimme lopulta olla ottamatta tapahtumasta vastaan mitään rahallista palkkiota (myyntikirjeessä oli määritelty tapahtumalle myös hinta), koska emme halunneet pähkäillä verotuskiemuroita. Ravintola lupasi sen sijaan drinkkilippuja koko tiimillemme, heh. Ja tiimimmehän oli suht iso, sillä vaatenäytösosuuden lisäksi iltaan sisältyi tanssia, breikkiä, parkouria sekä sokerina pohjalla meillä oli esiintymässä Popstars-ohjelmasta pinnalle pongahtanut R&B-laulaja Jonna. :D Olin ollut Jonnaan yhteydessä tanssituttujeni kautta ja en nyt muista pyysinkö häntä alunperin itse näytösmalliksi, mutta sen muistan miten hän itse ehdotti että voisi sitten vaikka laulaakin siellä! Arvatenkaan meillä ei ollut mitään sitä vastaan. :D Eikä myöskään ravintolalla, joka kustansi Helsingistä saapuvan staran ja hänen taustajoukkojensa majoitukset yms.

Breikkiä.. ja tuo Gigglinin ihqu peilipallo...

Jonna & tanssijat

Hirveän innoissaan Jonnan taustatiimi ei kuitenkaan tainnut tällaisista "talkoohommista" olla, hieman jotenkin nyrpeän oloisia olivat tanssipojat illan aikana. Tai ehkä niitä vaan ketutti olla Turussa. :D Yritimme kaverini kanssa jakaa drinkkilippuja tasaisesti kaikille osallisille, mutta silti niitä välillä tuli joku janoinen karhuamaan lisää. Andy McCoyn tyyppinen hipahtava häiskä tiedusteli hieman turhautuneena, että keltä niitä juomalippuja saikaan. Kaikessa hässäkässä ei olleet kaikki paikallaolijat tulleet tutuksi joten kysyin sitten että kukas herra olikaan, johon tää vastasi vähän sellaisella "et sä tiiä kuka mä oon" -äänellä että "mä oon Jonnan DJ". Myöhemmin kaikki loput drinkkiliput katosivat mystisesti laukustani takahuoneessa... :D

Yökerhon hieman haastavat "bäkkäritilat"...

No mutta siihen itse vaatenäytökseen! Yksi malleistani tietenkin sairastui viime hetkellä, ja jouduin korvaamaan hänet yhdellä kaverillani. Kaikki muut mallini olivat tanssijoita ja koreografiat tarkoitus vetää vähän sellasella improvisaatiotyylillä, joten sain tietenkin jälkeenpäin kommentteja tyyliin "mikä se kävelevä malli siellä joukossa oli?". Onneksi yleisöstä oli kuitenkin kuulemma kuulunut myös että "kerrankin sellanen muotinäytös jota jaksaa kattoa". Myös yksi asuistani jäi jotenkin mystisesti menemättä lavalle, kun loppumarssi aloitettiin liian aikaisin (no, oli se asu sentään siinä "marssilla" mukana).

Tanssivista ja nopealiikkeisistä malleista saa vain hassuja kuvia..

Malleillamme oli melkoiset överikarnevaalimeikit + kilometrin pituiset tekoripset, jotka eivät mielestäni kovin hyvin istuneet teemaamme.. Maskeeraajillamme vaan taisi olla joku kova luomisen tarve.. ;-D

Yks hupaisa yksityiskohta on sekin, että juontajaksemme lupautunut poika kertoi vain paria päivää ennen näytöstä, että hänellä on by the way lukihäiriö. No ei muuta kuin äkkiä suunnittelemaan juonnosta mahdollisimman simppeliä että hän voisi vaikka opetella sen melkein ulkoa eikä tarvitsisi paperista koittaa paljoa lukea siellä baarin hämärässä. Vaan kuinka ollakaan, näytöspaikalla kaikessa valmisteluhässäkässä kollegani olikin sitten jossain välissä palaveroinut juontajan kanssa juontotekstin taas ihan uuteen (ja paljon monimutkaisempaan) uskoon, ja ihan pipariksihan se liveveto sitten meni. :D Onneksi sitä ei siellä hälinässä varmaan kauheasti kukaan kuunnellut muutenkaan...

JannikWearin näytösvaatteita

Näytöspaikalle eksyi myös jopa ainakin yksi lehtitoimittaja (Aamuset-lehdestä, oiskohan ollut joku jetset-toimittaja), ja tiedusteli baaritiskiltä näytöstiimimme vetäjää tms. (koska olimme valmistelujen aikaan tietysti paljolti takahuoneessa vähän piilossa). Kollegakaverini ja pari hänen valmiissa tällingissä olevaa malliaan olivat sitten jotenkin sopivasti osuneet paikalle ja antaneet haastattelun + kuvat, mistä seurauksena oli se, että lehtijutussa ei lopulta mainittu meikäläistä millään tavalla... No, siinähän nyt tietenkään ei ole mitään uutta että lehdissä on virheellistä tai puutteellista tietoa. Sainpahan sentään nimeni Jonnan kolmannen albumin kansivihon kiitoslistaan. ;)

Jonnan yllä ollut näytöshuppari löytyy tuolta omalta jäännösrekiltä edelleen..

Yksi näytösvaatekappale kotona kuvattuna.. silloisella kämpällä siis, ei mulla enää nykyään viinapullot kuulu sisustukseen.. ;) Tosin tuo hylly oli kyllä sairaan makee!

Että sellasta kaikkea! :D Nykyään en enää mitenkään suosi yökerhoja näytöspaikkoina juurikin esim. noiden hankalien takahuonetilojen ja muun epäkäytännöllisyyden vuoksi. Yökerhoissa myös harvemmin on valmista lattiatason yläpuolella olevaa lavaa joten jos haluaisi catwalkin, se pitäisi vuokrata ja roudata muualta. Huomioitavaa on myös se, että yleisö joutuu yökerhossa seisomaan, eikä siellä näkyvyys ole välttämättä muutenkaan kehuttava kun valaistus on vähän milloin mitäkin. Yökerhonäytöstä katsomaan on myös melko hankala houkutella sellaisia ihmisiä, jotka eivät muutoinkaan käy/viihdy baareissa ja luonnollisesti myöskään esim. lapsiperheille se ympäristö ei oikein sovellu, vaikka näytös olisi jo alkuillastakin. Tässä vaiheessa joutuu jo miettimään vähän tuollaisiakin pointteja kun kuitenkin monilla ikätovereilla ja siten potentiaalisilla asiakkailla on jo jälkikasvua. :D Oikeastaan ainoa mainittava hyvä puoli baareissa on se, että niiden tilojen käytöstä harvemmin joutuu maksamaan mitään, siis ainakaan täällä Turussa...

Sittemmin on selvitty hieman vähemmillä kommelluksilla. Yleensä on lähinnä joitakin mallien tai meikkaaja-kampaajien feidaamisia/sairastumisia, jotain pieniä koreografia/äänentoistomokia yms. Screen-esitysten kanssa tuntuu aina olevan jotain ongelmia (joko joku on juuri ennen meitä rikkonut videotykin tai esitystä ei jotenkin muutoin saada näkymään halutulla tavalla tai sitten sieltä puuttuu jotain tietoja tms.). Myös palaverien ja yhteissovituksien järkkäämiset aiheuttavat aina hieman ylimääräistä verenpaineen nousua, kun kaikkien aikatauluja ei tietenkään mitenkään saada sopimaan yhteen, ja aina sitten jonkun sovitus jää viime tippaan tai joku malli on ihan pihalla aikatauluista tms. Ja aina saa jännittää ihan hulluna kenraalia ja sitä että oppivatko kaikki systeemin, sillä se on usein ainoa harjoitus joka koko porukan kesken pystytään näytöstilassa vetämään. Viimeksi yksi malleista leikkasi pari päivää ennen näytöstä käteensä leipäveitsellä ja oli sitten lavalla käsi siteessä. Mitäs pienistä. Äänimieskin laittoi ainoastaan yhden kerran vahingossa väärän musiikin hetkeksi soimaan. Hauskinta tässä on se, että äänimies oli minun poikaystäväni ja kyseessä minun mallistoni sisääntulo... ;-D

Mukavaa viikonloppua kaikille!

.. I guess you learn from the experience you earn ..

Tulee jonkin verran harrastettua tuota enemmän tai vähemmän käytetyn pikkutavaran nettishoppailua (ja myymistä) mm. Huutiksessa ja FB-kirppiksillä, ja olen taas lähiaikoina ärsyyntynyt niin paljon ihmisten surkeista pakkaamistaidoista, että päätin nyt tännekin laatia oikein oman pikku postitusoppaan.

Ihan ekana muutama sana monien kammoamasta postikulujen arvioinnista. Siinä auttaa harjoitus ja postin nettisivuilta löytyvä hinnasto (valitse sivulta Yleisimmät postimaksut (pdf). Kaikenlaisen "pikkusälän" postittelussa olennaisinta lienee tämä osio:

Myös Helposti-kuoria monet tykkää käyttää, itse en ole kokeillut mutta tuolta tosiaan löytyy infoa niidenkin käytöstä. Nehän ovat epäilemättä nimensä mukaisesti helppoja, itse vaan olen aina suosinut enemmän tuota 1. luokassa lähettämistä (olen niin laiska raahautumaan postiin/postilaatikolle että en viitsi sitten enää kakkosluokalla toimitusta viivästyttää, heh).

Oma kirjevaakakin vois kyllä olla ihan näpsäkkä omistaa, mikäli postittelee paljon. Joulupukki ei ole vielä kuullut toivettani.. ;) Toisaalta esineiden painon arviointiin on jo kehittynyt melko hyvä "näppituntumakin". Ihan perus kirjemaksullakin kulkee vaikka mitä pientä, esim. useampi pari korviksia. CD-levy, DVD-leffa, konsolipeli tmv. kulkevat 1,10 - 1,60 € maksulla. Kuten myös kevyehkö vaate kuten vaikka toppi. Tosiasia on myös se, että missään lajittelukeskuksessa ei todellakaan vaivauduta punnitsemaan jokaista kirjettä, joten mahdollisia pieniä rajanylityksiä painoissa ei huomaa kukaan. Ja hyvin varustetussa postikonttorissahan voi toki myös käydä asiakasvaa'alla testipunnitsemassa kirjeitään ilman jonottamista. Samasta pisteestä löytyy myös hinnastot, teippiä yms.

Postitteluun ei tarvitse myöskään mitään ihmeellisiä hifihifi-materiaaleja tai valmiita kuplakuoria, ihan kotoa löytyvillä aineksillakin pärjää jo aika pitkälle. Itse käytän (perus kirjekuorien lisäksi) pääosin kierrätysmatskuja enkä ole esim. kuplamuovia tai muutakaan pehmustetta ostanut ikinä "uutena" kun sitä aina kertyy jostain vähän liiankin kanssa (poikaystävä roudaa töistä jne.).

Yhtenä pääsääntönä kuitenkin painottaisin erityisesti sitä (mikä tuntuu monilla olevan hakusessa), että yhtään mitään ei kannata pakata tavalliseen kirjekuoreen ihan paljaaltaan sellaisenaan! Mitään kevyitä pikkunippeleitäkään ei kannata heittää vaan kuoren pohjalle pyörimään, koska ei vaadi suurtakaan reikää kuoren kulmaan, että vastaanottajalle saapuu pelkkä tyhjä kuori... Kuoret pehmenee, repeilee ja reikiintyy postin matkassa todella helposti, etenkin jos sisältö on pehmeää tai pääsee hölskymään vapaasti. Yhdessä juuri saamassani pehmeäsisältöisessä kuoressa oli vetäisty leima keskelle kuorta niin lennokkaasti, että se oli samalla repinyt paperin puhki ja leiman muste päässyt leviämään kuoren sisäpuolelle. Ja arvatkaa oliko kyseinen postittaja pakannut sisältöä mihinkään muoviin tms.? NO EI. Onneksi sisältönä oli musta vaate, jossa musteviiru ei pahasti erottunut. Kiva jos ois ollut jotain vaaleaa... Eli AINA jotain suojaa sinne väliin! Oivallisia kotoa löytyviä materiaaleja on esim. mainoslehtiset, sanomalehtipaperi, talouspaperi, elmukelmu, apteekin pikku muovipussit yms. TAI vaihtoehtoisesti voi "vaivautua" vetäisemään kuoren ympärille muutaman pätkän kirkasta teippiä, sekin jo suojaa esim. kastumiselta ja repeytymiseltä tosi hyvin. Pieniä toimenpiteitä joilla voi itse suht vaivatta edesauttaa lähetyksensä päätymistä perille vahingoittumattomana, postin kun ei todellakaan kannata luottaa kohtelevan kirjeitä mitenkään erityisen hellävaraisesti, kuoret murjoutuu viimeistään siinä vaiheessa kun niitä tungetaan väkisin hankalanmallisesta postiluukusta sisälle...

Muistuupa mieleen eräätkin 3 cd-levyä, jotka tulivat tavalliseen A4-kokoiseen kuoreen laitettuna ilman minkäänlaista pehmustetta. On suoranainen ihme että kotelot eivät olleet täysin päreinä, vaikkakin halkeamaa kansissa hieman oli. Mitä ajattelee ihminen joka lähettää cd-levyn ilman mitään pehmustetta?!? Ne kotelothan nyt hajoaa jo suunnilleen pelkästä lattialle tipauttamisesta. :D Ja niitä levynpidikehampaita niistä lähes poikkeuksetta katkeilee aina, oli pehmustetta tai ei... :-/ Netistä ostettuihin levyihin saakin olla yleensä urakalla vaihtamassa uusia kansia.

Vielä tuosta hinnoittelusta sen verran, että maksikirjeeksi menoa kannattaa koittaa välttää, jos vaan mahdollista (säästää kuluissa eikä vastaanottajan tarvii raahautua postiin noutamaan ylisuurta kirjettä). Normaali kirjehän saa olla maksimissaan 3 senttiä paksu, mutta ei tostakaan yleensä mitään kovin millintarkkoja postissa olla. Vähän vaihtelee. Kerran vein tiskille kaksi kuorta joissa täsmälleen sama sisältö, ajatellen että molemmat menee maksina, no oiskohan sitte pehmustuksen paksuudessa ollu joku aavistuksen ero kun täti (silmämääräisesti, kokeilematta edes sillä "muoviluukulla") oli sitä mieltä että toinen on maksi ja toinen normaali.. :D Anyway, vaatteet kannattaa taitella litteiksi ja pikkunippelit asetella vaikka teipin avulla "levyksi" paperin/pahvin päälle tms. Ei kannata kasata mistään paksua myttyä jos sen saa aseteltua litteämminkin. Jos taas kuori on ylisuuri ja sisältö hölskyy ympäriinsä, ni yks oiva niksi minkä oon keksinyt, on vetää nitojalla muutamasta kuoren "tyhjänä olevasta" kohdasta läpi niin paketista tulee jämäkämpi. Kuorta voi myös vaikkapa taittaa ja teipata pienemmäksi, jolloin se myös vahvistuu samalla.

Kannattaa tsekata myös ulkomaanhinnat (löytyy sieltä samasta pdf:stä alempaa), ihmisillä on usein harhakuvitelmia että ulkomaille postittaminen on jotenkin kauhean paljon kalliimpaa kuin kotimaan sisäinen. ;)

Höysteenä hieman randomia kuvamateriaalia. Toivottavasti ohjeistuksesta on jollekin jotain apua tai joku ylipäätään jaksaa tämän vuodatuksen lukea... ;-)

.. once upon a time on the same side, in the same game ..

Meille kotiin tuli tietokone ollessani yläasteella. Taisin olla asiassa luokkani viimeisiä, joten oli sitä jo odotettukin. Muistan miten ekoilla ATK-tunneilla osasin hädin tuskin käynnistää koneen ja olihan se hieman noloa... Ekan nettiliittymän mukana tuli sähköpostiosoite isän nimellä - ja sillä iänikuisella pp.inet.fi-päätteellä - ja sitä sitten yhteistuumin alussa käytettiin vähän kaikkeen, kunnes joku jossain chatissa ohjeisti, että voisin toki tehdä ihan omankin sähköpostin vaikka Hotmailiin...

Serkkuni oli tuohon aikaan vaihto-opiskelijana Brasiliassa ja lähetteli sieltä sähköpostitse kuulumisiaan, joita tietenkin sitten koko perheen voimin sieltä isän sähköpostilootasta lueskeltiin. Serkun posteissa oli usein lauseiden perässä kummallisia merkkejä, esim. kahdeksikko ja sulkumerkki, ja pitihän sitä sitten kysyä että mikä juttu se oikein on. Kas näin valkeni tällekin pikku maalaisjuntille mitä ovat hymiöt. ;-)

Nykyään sähköpostin asema yhteydenpitovälineenä on mielestäni varsin aliarvostettu. Se on konseptina kätevä - voit kirjoittaa milloin sinulle sopii, sinulle voidaan vastata silloin kun parhaiten sopii, voit jäsennellä ajatuksesi kunnolla kirjalliseen muotoon, kaikesta mitä sovitaan jää kirjallinen todiste, se on MAKSUTONTA jne. - mutta kuinka ollakaan, laitapa sähköpostikyselyä jonnekin firmoihin niin ehkä yhdestä kymmenestä saat joskus jonkun vastauksenkin. Lisäksi tuntuu olevan ihan yksityishenkilöidenkin keskuudessa varsin yleistä että s-postia luetaan joskus kerran kuukaudessa. Ollaan parin kaverin kanssa tätä manailtu, kun aina joutuu joka paikkaan soittelemaan perään jne. Milloin sähköpostista oikein tuli tällainen mörkö ja kiusankappale??

Noh, se siitä purnaamisesta tällä erää. Voiko tällaisen "kerronnallisen" tekstin perään heittää randomisti jotain asiaan liittymätöntä kuvamateriaalia? Sovitaanko että voi..? ;)

Lähiaikojen mustavalkoisia fiiliksiä, once again.. ;-)

Viimeisenä yks uusin printtikuosini, jonka innoittajana on toiminut erään kattovalaisimen ritilä.. :)

.. fly away, lead me astray to dreamer's hideaway ..

Täytin viime viikonloppuna 30. Kohtalo päätti järkätä mulle lahjaksi hieman actionia peräti oikeen viikon mittaisen jakson. Terveyskiemuroita. Odottelua, hoitajia, odottelua, lääkäreitä, verikokeita, tuskallisia vatsakipuja, särkylääkkeitä ja jos mahdollista niin vielä hieman odottelua. Lähtipä siinä painoakin muutamassa päivässä sen verran, etten edes muista milloin vaaka ois viimeks tuollaisia lukemia näyttänyt, varmaan joskus 5 vuotta sitten.. No, jälleen kokemuksia rikkaampana uuteen nousuun. Tai jotain..

Katselin muuten yhdessä tilassa odotellessani (hieman vastentahtoisesti) Kauniita ja Rohkeita (ekan kerran vuosikausiin), ja ihmettelin mielessäni, että mikähän sen "Brooken" salaisuus on kun se näyttää aina vaan ihan samalta ja yhtä nuorelta, eikä edes yhtään keinotekoiselta! Siis jos miettii miten kaikki muut tyypit siinä sarjassa ovat jo aivan selvästi vanhentuneet/muuttuneet, esim. "Taylorhan" on jo suorastaan pelottava ilmestys.. O_O

Anyway. Olin kaukaa viisas ja juhlistin omaa vanhenemistani jo hyvissä ajoin etukäteen. Lämpimämpien kelien toivossa järkkäsin bileet jo elokuun puolella, ja loistavat kelit (jollain ihmeen tuurilla) saatiinkin, mikä on pihakemuissa melko olennainen tekijä. Teemana oli "90's beach party", ja ohjelmassa mm. grillailua, saunomista, karaokea jne.

FB-kirppikseltä 20 eurolla ostamani Sonyn stereot pääsivät koekäyttöön ja hyvin soivat.

Yhtenä lahjana sain pinon vanhoja ysärilevyjä lahjalaatikossa. Tosi hauska idea. Sattuivat muuten kaikki olemaan vieläpä sellaisia, mitä mun kokoelmassa ei ennestään ollut. :-D Olin siis tietty sanonut, etten mitään lahjoja tarvitse, mutta osa toi silti jotain tuollaista pientä ja/tai vitsikästä.

Mukana menossa oli pino ysärilehtiä, joita löytyi ihan omista kätköistä. Suosikkeja ja Sinä&Miniä. Huh. x)

Meillä oli bileissä myös oma keikka! Kokoonpanomme "Tipsu & the Boysin" kanssa vedettiin muutamat coverit. Kuvista havaittavissa jopa hieman teemapukeutumistakin. ;-) Noin muutoin kyllä porukkaa oli melko vaikea saada orientoitumaan teemaan, suurin osa oli aika perus kesäkamppeissa vaan. Keikan jälkeen myöhemmin illalla samalle paikalle pystytettiin karaokepiste ja sulosointuja lauleltiin (naapureiden iloksi) vielä puolenyön aikoihinkin lampun valossa, yöperhosten ja lepakoiden lennellessä. x) Myös hieman yllättäviä "kuokkavieraita" marssi naapurustosta paikalle useampaankin otteeseen illan aikana. Olipa kyllä varsin kivat ja erikoislaatuiset pippalot. Porukka jo intoili, että näistähän pitää tehdä jokakesäinen perinne... ;-D

Keikkakuvista kiitokset (once again) Joselle. ;-)

Tuossa kaverilta saamani hauska kortti..

.. ja siinä toiselta kaverilta saamani (mielestäni varsin runsas ja ihana!) lahja. Kokonainen upea retroverho, pala Marimekon kangasta sekä Marimekko-tiskirätti. Joku taitaa tietää mitä värejä mulla on kotona.. ;-)

Lisäksi tuli muutama pullo, of course, ja onneks vaan yks kukkanen (orkidea), en meinaan oikein tuu toimeen kasvien kanssa, tai siis onnistun aina jotenkin saamaan ne hengiltä.. ;-)
Nyt varsinaisena synttäripäivänä sain sitten vielä pari lahjakorttia yms.

Olen muuten taas vaihteeks alkanut opiskella hieman vaatetusalaa. Pitää taas palautella mieleen mm. näitä:

Sweet.. Not.

Kuka tietää mikä tuo on? ;-)

.. express yourself, don't repress yourself ..

Viime perjantaina oli erään "kollegani" uuden design-putiikin avajaispirskeet. Muodossa Design Shop sijaitsee Turussa Brahenkadun vanhan pääkirjaston päässä, ihan siinä Alepubin naapurissa.. ;o)



Pieni puoti oli tietenkin sen verran piukassa skumppalasien kanssa patsastelevaa porukkaa, että mahduimme hädin tuskin ovesta sisään, mutta sen verran sain tähystettyä valikoimaa, että sieltä löytyy ainakin Virkkuukoukussa-mattoja, jotain kotimaisia puupohjaisia kenkiä ja erään toisen "kollegani" Hippapuku-kesämekkoja sekä virkattuja koruja. Pitääpä mennä uusintavisiitille joskus kun sisällä mahtuu liikkumaankin... ;-)


Tuossa pala omaa myyntipöytääni joltain tämän vuoden puolen Retrotoreista. Retrotori & Brunssi -tapahtumia organisoi entinen opettajani, joka pyörittää tuolla Kärsämäen vanhalla Leafin makeistehtaalla myöskin omaa vintagemyymäläänsä Evergreen Garderobia. Häppeninki on joka toinen sunnuntai ja tulen itse todennäköisesti olemaan tuotteideni kanssa paikalla jokaisella kerralla tässä kevään mittaan. Ja siis toi 9,50 € kustantava brunssi on sellanen, että ainakin itse alan haaveilla siitä kuola valuen jo monta päivää ennen häppeninkiä. :D Tapahtumassa onkin jo vähän muodostunut yleiseksi tavaksi kysellä toisilta myyjiltä, että "jokos on brunssirahat tienattu?". ;-)


Tuossa vielä Retrotorin tapahtumapaikasta jonkinmoista kännykkäkameran otosta. Kyseessä on siis kaksikerroksinen lounaskahvila (Kahvitella) ja tiloissa on käsittääkseni yhä vanhan tehtaan ruokalan aikaiset puukalusteet ja mm. upeat kattokruunuvalaisimet. Brunssimurkinointi tapahtuu alakerrassa ja Retrotori-myyjät ovat "parvella". :-)

Tuli muuten nyt tässä mieleen vähän avautua sellasesta ilmiöstä, ku design-kentällä sitkeästi vaikuttava turhankin suuri vaatimattomuus. Tuo vanha tuttu suomalainen "hyve", josta tuntuu usein olevan ihmisille kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Se "kunnian ottaminen" omista aikaansaannoksista tuntuu olevan välillä kovin vaikeaa. Yksi ilmentymä tästä on se, miten suhtaudutaan keskinäisesti toisiin saman alan toimijoihin. Siis että jos käsityöläinen ostaa toiselta käsityöläiseltä, ajatellaan automaattisesti, että se on sääliä tms. Sama pätee myös tuttaviin, säälistähän ne vaan ostaa ja tukee. Myönnän sortuvani varsin usein itsekin tähän ajatteluun. :D

Yks hauska esimerkki oli myös se, kun kerran juttelin koulukaveri-kollegalle, että voisin ehkä haluta ostaa jonkin vaatekappaleen hänen silloisesta kesämallistostaan. No siihen tää vähän hämillään totes jotain että "Ööh no mutta voithan sä itekin tehä..?!". Asiaan ei sittemmin enää palattu eikä kyllä kauheesti tehnyt mielikään palata ton hämmentävän tilanteen jälkeen. Ei väkisin jos mun rahat ei kelpaa. :D Siis miks ihmeessä muka suunnittelija ei vois ostaa toiselta suunnittelijalta? Eikö sitä kollegaa voi todellakaan päästää tutkimaan niitä omia saumoja niin läheltä vai mikä siinä on ongelmana? :D