torstai 30. heinäkuuta 2009

.. tropical the island breeze, all of nature, wild and free ..

Jos esittelis vähän jotain pientä omaa tekelettäkin vaihteeks.

Rengastoppi
Itselle tekemäni "proto" koristerenkaalla varustetusta yksiolkaimisesta topista. Rengas on itse asiassa vanha muovinen rannerengas. :) Kangas on ihanan tuntuista viskoosisekoitetrikoota, Jätti-Rätistä. Kuosi oli niin ihana että päätin hyväksyä tuollaisen itselleni vieraamman vihreän sävynkin käyttööni. ;)

Saaripainatus
Tuo ruskea mukavan pehmoinen ja istuva t-paita on kirppislöytö ja pääsi "pohjaksi" pitkään suunnittelemaani painokuviokokeiluun. Olen töpötellyt saarikuvion paitaan käyttäen apuna tarrapaperille tulostettua peitesabluunaa. Ja tekstin olen siihen päälle sitten nyhrännyt yhdellä surkealla pikkusiveltimellä.. x)
Teksti on saksaa ja tarkoittaa suunnilleen "saari kaipauksen meressä/merellä". Painatus on omistettu edesmenneelle sedälleni joka oli kyseisen saaren viimeinen vakituinen asukas.


Harmaa joustovyö
Tuohon kivaan kirppisvyösolkeen olen etsinyt sopivaa kuminauhaa jo jonkin aikaa. Lopulta ostin sopivan levyistä kuminauhaa ihan Muotinapista mojovaan reilun kuuden euron metrihintaan.. :P Tarjolla olis ollut mm. mustaa ja ruskeaa mutta päädyin nyt tuohon harmaaseen.
Pinkki JC:n hevos-t-paita on kirppikseltä.


Asu 290709
Eilispäivän asua. Paita on saatu Joselta ja on tosi kiva (myös hallituksen mielestä, heh), kiitoksia! ;) Pikkutekstissä edessä lukee "you break it you buy it". x) Olin aika täpinöissä kun huomasin miten hyvin tuo vanha Zaran joustovyö mätsää tuon paidan kanssa. :D

Sauvossa
Eilen tuli käytyä vähän Sauvon maalaismaisemissa road tripillä. Upeiden merenrantanäkymien lisäksi kameran eteen osui mm. seuraavaa:

Sauvo, kissa
Sauvo, kissat
Sauvo, kanat
Vielä yksi kuva joka oikeastaan unohtui aiemmin siitä postauksesta missä listasin kesän aikana tekemiäni asioita..

Silmälasit
.. nimittäin olen myös hankkinut elämäni ensimmäiset silmälasit. Hassua. Aika vähän tullut toistaiseksi käytettyä kun kuitenkin näen ihan siedettävän hyvin muutenkin (kaukolasit kyseessä), saa nähdä totunko noihin ikinä, tai ainakaan ennen kun on aivan pakko.. x) Tosin piilarit myös ovat hankintalistalla, mahdollisesti jotkut värilliset sellaiset. :)

PS. Nettikauppaan on lisätty toppeja ja ystäväni Saija Vainion tuotteita! :)

11 kommenttia:

Jose / ajastaika.com kirjoitti...

Iiiiihana toi eka toppi! Älyttömän kiva idea tollanen rengassysteemi. Ja toi heppapaita, ihahahaa-ihana sekin. En osaa muuta adjektiivia ku ihana tänään... :P

Hassu muuten nähä sut silmälaseissa. :) Sopivat kyllä hyvin sulle, vaikka onki hämäävää ku jollain tapaa ulkonäkö muuttuu ihan täysin.

Desthea kirjoitti...

Jose: haha, kiitti! xD nyt vaan kaikki roudaamaan mulle vanhoja muovirannerenkaita.. ;)
On se itellekin vielä hieman hämmentävää, noi lasit.. ;)

ellu kirjoitti...

Sulle sopii todella kauniisti toi petroolinsininen vai mikähän se virallinen nimi onkaaan, eli hallituksella on hyvä maku!Jotkut värit saa ihmiset jotenki niinku "hehkumaan" erityisesti,ja mun mielestä toi tekee sulle juuri sellasen säväyksen.Kaunishan oot muutenkin,mutta väri korostaa sun omia värejä.
Itse olen aikanaan jotenkin vierastanut ruskeaa väriä,kunnes vahingossa jossain alessa soviti jotai ylihalpaa puseroa,ja totesin,että täähän on aivan mun väri.Outoa.Ja viel oudompaa että ystävät on huomanneet saman vaikutuksen.Pitää vaan rohkeasti uskaltaa kokeilla kaikkea sellaistakin joka tuntuu vieraalta.

Johanna kirjoitti...

Vau niin ekalle topille kuin "eilispäivän asullekin!
Ja tuo t-paitakin on hieno!

Desthea kirjoitti...

ellu: juu oon kyllä huomannu että tollaset turkoosin ja petrolin sävyt sopii mulle ja muutenkin tykkäilen niistä kovasti. :) Kiitoksia!

Johanna: hih, kiitti! :D

Nora kirjoitti...

Kaikki noi sun tekemät jutut oli tosi ihania:) Ja noi lasit istuu sulle mun mielestä hyvin:))

Desthea kirjoitti...

Pahus ku on alkanu noita spämmejä satelemaan tänne.. =/

nora: kiitoos! :)

Unknown kirjoitti...

Ihanii paitoi, eka varsinkin.

Desthea kirjoitti...

leena: kiitti! :)

Nekka kirjoitti...

Oi vitsit toi eka toppi on ihan huippu <3

Desthea kirjoitti...

Nekka: kiitti! =)