Oon vielä samanlainen

Vuoden 2020 ensimmäinen päivä. Laiskana vellova uudenvuodenpäivä. En katso normaalisti ikinä telkkaria mutta tänään vilkuilin muutamaa turhanpäiväistä realitya. Näen ehkä paiseista painajaisia tämän seurauksena. Pyykkäsin, raivasin tiskit. Rauha maassa ja hyvä fiilis. Laitoin uunimakkaraa tomaatti-valkosipulihöysteellä tätä ohjetta mukaillen. Oli hyvää, tietty.

Vuodenvaihde kului perinteisen rattoisasti kaveripariskunnan residenssillä. Rakastan heidän sisustustaan. Sovin siihen jossain määrin itsekin... xD

Aaton asuni olikin hitsin pähee, en tiedä miten moisen aamulla väsyneenä kehitin. Säpäkkää settiä.

Topit second hand, raidallinen itse värjätty,
housut omatekoiset. Oh my, I've missed this. xD

Sovin nähtävästi myös jälkikasvuni "sisustukseen". Tulipa patsasmainen poseeraus. xD

Jep. Oon vielä samanlainen. Paitsi että tukka on sininen, enkä muuten ole kirjoittanut tähän blogiin 5,5 vuoteen. Jösses. Aattelin että siitä on joku "pari vuotta". Vähän sama ku pari päivää sitten väitin että Millenniumista on 10 vuotta. Perus. Vuodet vierii ja varhaisdementia ei tuu yksin.

Oon miettinyt sitä usein. Oon kaikki nää vuodet yhä kuvannut asuja ja ruoka-annoksia pohtien, mihis mä näitä nyt oikeastaan tarvitsenkaan. Kyllä mä olen toisinaan kaivannut bloggaamista. Blogimainen sisällöntuotanto on nykypäivänä siirtynyt sosiaaliseen mediaan. Niin itsellänikin. Oikeastaan ajattelin, etten enää edes haluaisi kirjoittaa elämästäni tuntemattomille, kaveripiiri riittää hyvin. Vaan kuinka ollakaan, Face-kavereiksikin oli toisinaan pyrkimässä kaikenmaailman kumminkaimannaapureita, jotka olis vaan tykänneet seurata mun juttuja tai tyyliä. No kiitti, kai. Insta on minulle jotenkin liian sieluton. Ihan liikaa kuvamateriaalia liukuhihnalta, visuaalisen nautiskelijan painajainen, tavallaan. Pää räjähtää siihen kaikkeen upeuteen.

Vähän aikaa sitten näin unta bloggaamisesta ja siitä se lopullinen ajatus sitten lähti. Nyt tai ei koskaan, nyt uuden vuosikymmenen alkaessa teen sen. Mitään järkeä siinä ei taatusti ole, mutta olen tuon järjenkäytön muutenkin viime vuosina aika tehokkaasti heivannut. Mokoma riippakivi.

Lukeekohan blogeja enää edes kukaan? Suurinta osaa linkkilistani sivuista ei enää ollut olemassa. Aloitin bloggaamisen "kauan sitten" muotiblogien kultakauden kynnyksellä, kun Nelliina vielä peitti kasvonsa asukuvissa, ja MouMou pukeutui maastohousuihin. Monet näistä sinnikkäistä, persoonallisen tyylin lähettiläistä ovat edenneet tämän päivän muoti- ja kulttuurimaailman vaikuttajiksi erinäisissä medioissa. On ollut kiehtovaa seurata heidän taivaltaan. Vaikka toisaalta taidan olla kaikesta muodista nykyään aivan kujalla. Kun Iltalehti listasi vuoden 2019 parhaat pukeutujat, en tuntenut mainituista henkilöistä puoliakaan. Pikkasen on tämä puoli ehkä ruosteessa. Ei se mitään. xD

Jotkut ehkä muistavat alkuperäisen blogini, Desthean Muotimission, johon laadin tyylikollaaseja, tapahtumaraportteja ja kaikenlaista "tyyli-informatiivista" vänkää matskua. Sittemmin halusin kirjoittaa henkilökohtaisemmin. Nyt visioni on palata jälleen hieman missioni alkulähteille ja alkuperäiseen konseptiin. En ole toistaiseksi aikeissa piilottaa tämän blogin aiempaa sisältöä, vaikka se toki onkin yyybernoloa settiä. Kyllähän te tiiätte, vähän kuin vanhan päiväkirjan selaaminen. xD No ei vaa, on siellä hrimuisesti tosi kivaa asiaa!

Mietin että osaankohan ees enää, mitä ihmettä mä oikein kirjoitan. Osaanko käyttää enää näitä systeemejä. Mutta hah, tämähän on kätsympi homma kuin muistinkaan.

Ja kuka minä olen? En haluaisi kirjoittaa mitään kliseisiä esittelyjä mutta ehkä tässä kohtaa jokin pohjustus tarpeen. Sivupalkin kuvauksen uusiminen saa jäädä vielä hautumaan. :D

Olen 37-vuotias lyhytkasvuinen vaatesuunnittelija, tykkään kirjoittaa ja pohdiskella liikaa. Tai siis jälkimmäisestä en aina tykkää. Mutta se olen minä. xD Minulla on eskari-ikäinen lapsi ja lauma raivost.. ihania lemmikkieläimiä (siis muitakin kuin pölykoiria). Jollain ihmeen kaupalla mulla on näiden lisäksi järjettömän komea poikaystävä. Harrastan oudon pukeutumisen ja märehtimisen lisäksi mm. laulamista, autoja ja sekalaista retroilua/kirppistelyä. Kuulun valtakunnan fanaattisimpien ysäriharrastajien kärkivaliojoukkoon ja toimin tämän aatteen sanansaattajana mm. luotsaamassani nettiradio-ohjelma Tuulipukukoodissa.

Omistan kolme (3) vuoden ikäistä kissaa. Need I say more? Ne rakastavat laatikoita, tietenkin. Plus kaikenlaisia konnuuksia.

Laumasta löytyy myös koira. Ja varsin mainio koira onkin. Muutti käsitykseni koirista. Nyt se on uudenvuoden vietosta kovin väsynyt joten parempia poseerauksia ei heru. xD

Dodii. Hyvinhän tämä sujuu. Tästä on hyvä jatkaa. Menen nyt saunaan. Ja ei, en aio jaaritella jatkossa näin paljoa. Luulisin.