maanantai 15. helmikuuta 2010

.. somebody's watching me, tell me is it just a dream ..

Testasin "kohuttua" Google Mapsin katunäkymäpalvelua ja kas, löysin autoni parkista peräti paristakin eri paikasta.. ;D hieman eri aikaan otetut kuvat kun toisessa on renkaissa pölykapselit ja toisessa aluvanteet.. ;) suhteellisen tarkkoja kuvia siis, mutta ei niistä kyllä mielestäni mitään ihmisten kasvoja juurikaan erota (vaikkei olisikaan sumennettu). Vaatteiden väristä tms. tietysti jonkun saattaa tunnistaa. Selvästi näkyvät autojen rekisterikilvet on sumennettu mutta ainakin oman autoni kohdalla toisessa kuvassa rekkarin erottaa, tai ainakin itse erotan kun tiedän mitä siinä on.. x) no, yhtä lailla sen mun rekkarin näkee kadulla jos kävelee autoni ohi..

Ei mainoxia
Aiheesta pääsen aasinsillan kautta siihen että olen itsekin melkoinen salakuvaaja välillä. En nyt tietenkään mitään ihmisten kotipihoja (tai siellä puolipukeissa kekkuloivia ihmisiä) kuvaa (tai ainakaan julkaise vaikka kuvaisinkin, eh heh) mutta kaikenlaista muuta mielenkiintosta linssin eteen osuvaa kylläkin.

Parkkipussitus
Vuosia sitten ikuistin (filmikameralla) Helsingin keskustassa noinkin taidokkaan parkkipussituksen. x)

Stockman
Varmaankin samalla reissulla nappasin kuvan myös Stockmannin seinästä josta puuttui sillä hetkellä toinen N-kirjain paikalla sattuneen raitiovaunuonnettomuuden takia.

Onko muuten kukaan koskaan huomannut/ajatellut että auton penkkeihin saattaa jäädä istujista mielenkiintoisia painaumia..?


Penkkipainauma
Tuossa todiste siitä että penkillä on hetkeä aiemmin istunut melko alhaalla farkkujaan roikottanut poika jolla oli niittivyö. x) aika jännä miten hyvin erottuu vyölenkitkin.. ;D

Kilta-kyltti
Tuollaisestakin "muinaismuistosta" tuli vähän aikaa sitten ohimennen napattua kuva, viimein saivat tuon vanhan kyltin kiskottua alas. ;)

Onko kellään muulla tapana kuvata omituisia asioita?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet tunnistettavissa kyllä muutamassa kuvassa. Siis sinä, ei vaan auto. Mitään ei ole salaista enää

Desthea kirjoitti...

Anon: niinpä niin..

Johanna kirjoitti...

Ainoa mikä ei ole salaista on Anonyymin huono kirjoitustaito. Lol. Voisi harjoitella sitä ensin ja kommentoida vasta sitten.....

Hauska tuo penkkiin painautunut kuvio... :D
Mä kuvaisin kaikkea outoa jos sellaista vaan sattuis joskus kohdalle... :D
Ja vähänkö olis makea tommonen vanha kyltti seinällä! Ja ihan vaikka toimivana valaisimena!

Anonyymi kirjoitti...

joo, tommoinen kyltti olis tosi hieno sisustuselementtinä!
Kaikissa näissä kuvissa on hieno, kummallinen vintage/retro sävy, vaikka autot tietty väärää vuosimallia.
-alli

Desthea kirjoitti...

Johanna: niin ja useimmiten kun jotain kuvattavaa osuu kohdalle, ei tietenkään oo kameraa mukana.. =P

Alli: heh se vintagesävy taitaa noissa parissa kuvassa tulla siitä että ne on paperikuvista skannattu.. ;)