torstai 25. heinäkuuta 2013

.. come with me, into the trees, we'll lay on the grass, and let the hours pass ..

Ollut tässä taas vähän kaikenlaista meininkiä, mm. lähes viikon mittainen sairaalareissu. Siihen aiheeseen palailen myöhemmin, nyt vois taas kaivella vähän "rästiarkistoja".. ;) Kaikkee värikästä taas löytyis...


Tämän eteiskuvan on tarkoitus esitellä tuota petroolinsävyistä seeprahupparia, jonka ostin kirppikseltä jo joskus varhain keväällä. Ihanan värinen ja kivan pitkähkön mallinen. En tiedä minkä tahattoman "klorite-etsauksen" entinen omistaja on sille mahtanut suorittaa kun siinä on kauttaaltaan tuollaisia vaaleampia kohtia. En ole kuitenkaan antanut asian häiritä, eivät ole niin näkyviä kuitenkaan. Itse asiassa käytin hupparin jo yhdessä samansävyisessä värjäyssatsissakin mukana sen toivossa, että vaaleat kohdat tummenisi, mutta ei sillä ollut juurikaan mitään vaikutusta, väriliemessä/sävyssä ei tainnut oikein olla tarpeeks voimakkuutta, ehkä kokeilen vielä toiste uudestaan.


Hieman retroilua. 80-luvun Depeche Modea ja veikee 70-luvun naulakko. Second hand -ostoksia.

Pari asukuvaa lähiviikoilta...


Keltainen ja turkoosi on olleet mun tän kesän suosikkivärejä. ^_^ (loving this look!)


Tuossa se Tarjoustalosta ostamani Nanson toppi josta tossa aiemmin jotain kirjottelin..


Kirppislöytökoruja läjä. Matskua johonkin tuleviin väkerryksiin.. ;)


Kuulin vasta vähän aikaa sitten pyykinpesussa käytettävistä värinkerääjäliinoista, ja ostin paketin kertakäyttöisiä liinoja kokeiluun. Siinä aikaansaamaani värikimaraa. Voimakkaimman sävyiset ovat olleet tekemisissä itsevärjättyjen tekstiilien kanssa, tavallisimmin normipyykin seasta tulee vaan tuollaisia lilahtavan harmaita tai likaisen vaaleita liinoja. Irtoväriä ja likaa noiden siis ois tarkotus kerätä itseensä, en tiedä sitten onko siitä olennaisesti jotain hyötyä, mutta onpahan ainakin hauska tarkastella minkävärisiä liinoja pesuista millonkin tulee... ;)

Uskaltauduin muuten myös kokeilemaan ekaa kertaa pesukonevärjäystä omalla kotipesukoneella. Testiin pääsi Nitorin Back to black -väripaketti, joka lupaa palauttaa haalenneet mustat tekstiilit taas mustemmiksi. Erityisesti toiveissa oli terästää eräät jo hieman kulahtaneet lempparihousuni. Kangas niissä on varsin keinokuituisen oloista, mutta kyllä vaan hyvin mustenivat pöksyt silti, ja väri on myös pysynyt hyvin myöhemmissä pesuissa, nice. Muutaman kerran pyöritin koneessa vain tummaa pyykkiä ennen kuin uskalsin laittaa sinne taas vaaleita. Onnistuneen kokeilun myötä uskallan ehkä ryhtyä samaan vielä toistekin. ;) Tosin nythän ne Vimman pajatkin taitaa taas ens kuussa alkaa, yay.


Kuinkahan huolissaan pitäis olla omasta "aikuistumisestaan" kun vaatekaapista alkaa löytyä kasvavissa määrin tällaista linjaa..? ;) No, saa nähdä miten kauan tätä raitavillitystä sitten kestää.. ;) Tuo "maisemaraitainen" on muuten aika hauska, kirppislöytö sekin.



Pari paitatuunausta lähiajoilta. Mustaan perustoppiin sähähän oranssi pitsinen pääntiereunus/somiste, joka on itse asiassa saksittu XL-kokoisista pikkuhousuista jotka maksoi KappAhlin alessa 2 €. :D Ja leijonankeltaiseen pitkänmalliseen kirppislöytöpaitaan vähän mustaa sporttihenkistä kontrastia; helmassa oli alunperin paidan kangasta oleva leveä kaitale jossa rivi koristenappeja, korvasin kaitaleen kapeammalla mustalla helmaresorilla, ja lisäsin vielä yläosaan raglansaumoihin mustat nauharaidat somisteeksi.


Siinä vielä toinen paidoista in action, kaverin luona grillaamassa. Äärimmäisen tyylikäs Raision lippis on lainattu emännältä aurinkosuojaksi, kun oma lakki & aurinkolasit unohtu autoon. x) Eikä ole ehkä vaikea (asukuvista) havainnoida mitkä on mun lempparikoruja tällä hetkellä.. ;)


Kaverin takapihan laatoituksen tekstuurikin oli näemmä niin mielenkiintoinen että piti ihan kuva ottaa.. ;)


Loppuun vielä mystiset "menninkäisen vihreät" kynnet, jotka sain aikaan siten että sudin mustan pohjalakan päälle turkoosinvihertävää kameleonttimaisesti hohtavaa lakkaa. Mulla on (outo?) tapa vetää lakka aina kunnolla tonne kynsinauhoihin saakka, mikä näyttää alkuun hetken hieman höntiltä ennen kuin siitä vähän kuluu tuota "ylimääräistä" pois.. x)

2 kommenttia:

Linda kirjoitti...

Näin tänään samanlaisen seepra-hupparin kirpulla ja siinä oli myös vaaleita kohtia, joten taitaa olla jo tehtaalla ollut.

Desthea kirjoitti...

Linda: okei, mielenkiintoista.. :D