.. you've gotta get up and try, try, try ..

Yökyöpeli täällä pohtii syntyjä syviä ja eksyi jopa tännekin kirjottelemaan.

Sanotaan että pikkuvauva-aika kuluu käsittämättömän nopeasti. No en nyt siitä niin tiedä. Siis onhan aika varmaan tavallaan hujahtanutkin tässä hässäkässä melko nopeasti, mutta toisaalta kyllä tuntuu että mulla on takana elämäni pisin, rankin ja sumuisin puolivuotinen. Ihan uskomatonta millaiselle säästöliekille aivot voi oikeesti itsensä kytkeä, tässähän on joutunut suorastaan alentumaan "tavallisten kuolevaisten" tasolle kaikkien kämmien, unohdusten ja blondimomenttien kanssa (haa haa). On ollut kyllä melkoisen uutta ja outoa, että välillä on vaikeuksia muodostaa järkeviä lauseita tai kirjoittaa omaa henkilötunnusta oikein. Mieskin on normaalisti ollut varsin skarppi tapaus mutta niin on vaan siitäkin tullut hajamielisempi. Ei se ennen unohdellut kauppareissulla avaimia autoon sisälle tms. Jotain myös varmaan kertoo se, että löysin vastikään jääkaappimme ovesta täysin koskemattoman, vielä muoveissa olevan partiolaisten joulukalenterin. Voi kukkuu.

Lumenekin halusi muistuttaa tietyistä elämän realiteeteista pikku lahjallaan. No kiitti, öö, kai..?!

Olen joutunut jättämään lehtikolumnin kirjoittamisen ja monia muitakin harrasteita (kuten bloginkin hiljaisuudesta näkyy) vahvasti taka-alalle. Mikään määrä tunteja ei tunnu enää riittävän mihinkään. Tai no ainakaan läheskään kaikkeen mitä ois kiva tehdä. Eikä mikään määrä kahvia. Asioita ei vaan joko ehdi tai muista tai jaksa tehdä. Tai sit lopulta ei vaan viitsi. Mutta tavallaan siihen on kyllä jo alkanut tottua.

Hesen kahvi on yleensä aika pahaa, eikä edes piristä, mutta muki sentään oli tyylikäs...

Vuoden 2014 teemana mulla on kaman ja roinan vähentäminen. Jo viime vuoden puolella oli vahvasti havaittavissa "kansallista materiaähkyä", ja tarttuihan se sitte meikäläiseenkin. Nykyihminen omistaa niin tajuttomasti (turhaa) tavaraa, voi kiesus! Viimeistään muuton yhteydessä se karu totuus yleensä iskee. Nykyään on vaan olemassa liikaa kaikkea. Haluan selkeyttää irtaimistoani ja tyyliäni, miettiä mitä juttuja oikeasti tarvitsen tai haluan käyttää.

Vanhuuden merkkejä osa XXX: kaapin syvimmiltä perukoilta mystiset muinaisesineet roskiin...

Olen muuten tullut siihen tulokseen että muutamat musiikkiartistit ovat sellaisia, että vaikka niitä ei mitenkään erityisesti kuuntelisi tai fanittaisi, ne soivat jatkuvasti päässä. Toki runsas radiosoittokin tekee tehtävänsä, mutta jotain muutakin sellasta alitajuisesti tarttuvaa niissä täytyy olla. Itselleni tällaisia artisteja on mm. PMMP ja Pink. Valitsin otsikoksi jälkimmäiseltä päässä soivaa matskua, vaikkei se nyt ehkä tähän tekstiin kovin olennaisesti liity. Tai vois kai se ehkä liittyä vaikka yritykseen tsempata bloginpidon kanssa. Aina voi keksiä aasinsiltoja. ;)