keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

.. spin me faster like a kaleidoscope ..

"Blogimarkkinoinnin" innoittamana marssin Seppälään tutkailemaan uutta ModelsOwn-meikkisarjaa (samalla toiveena löytää musta saksikoru mutta eipä löytynyt prkl). Kynsilakkaputelien muotoilu ja herkulliset värit houkuttivat mutta pihinä päädyin kuitenkin ostamaan viereisestä telineestä halvempia lakkoja joista löytyi lähes yhtä herkullisia sävyjä. x)

Värikkäät kynsilakat
Sähäkkää oranssia plus minipullo tuollasta lilahtavan pinkkiä. Takana nököttävän lilan henkkamaukkalakan ostin kirppikseltä 50 sentillä ja mukavasti on kynsissä toiminut ja pysynyt. ;)

ModelsOwn kynät
ModelsOwn-sarjaa tuli "tuettua" kuitenkin sen verran että nappasin mukaan neonpinkin sekä paksumman hopeisen rajauskynän. Värit ja levittyvys ihan jees mutta itse kynän "rakenteesta" pitää kyllä antaa rutkasti risuja. Korkeissa on integroitu terotin joka on tavallaan kätsy idea mutta mielestäni kuitenkin aika turha kun pitää koko ajan varoa ettei ala vahingossa "terottaa" kynää kun koittaa vääntää korkkia siten että se pysyisi paikoillaan. Mistä päästäänkin siihen että se EI PYSY siinä! Korkissa on valmiit "halkiot" joiden on kai tarkotus ehkäistä korkin halkeamista mutta seuraus on se että korkki on aivan liian löysä eikä todellakaan tule pysymään paikoillaan esim. meikkipussissa pyöriessä. Sen sijaan häntäpään häivyttimessä on mukavan jämäkkä korkki ja ajattelinkin jo vähän että taidan siirtää sen korkin tuon terotinkorkin tilalle. Itse asiassa koko häivytinkin on aika turha kapistus ja tekee kynästä ärsyttävän pitkän laitoksen. Yritetty kaikki tunkea samaan pakettiin. Ei toimi. Onneks hinta sentään oli kohtuullinen turhista lisävarusteista huolimatta. ;)

Pikkukorvissetti
Pikkukorvissetin sai alehintaan irronneen punaisen "timantin" vuoksi. Mielestäni hyvä että tollasetkin myydään eikä esim. heitetä menemään. Ja helppohan toi on pikaliimalla korjata. ^^

Tossa jo jonkin aikaa sitten testailin vähän harmaata tekstiiliväriä (Dylonin Pewter Grey). Olen yhtäkkiä hirmu tykästynyt harmaaseen, kun sitä on niin mukava yhdistellä lähes kaikkiin muihin väreihin..


Ruskehtavasta harmahtavaksi
Tylsähkön haaleanruskea hassu pikku collegejakku sai harmaamman säväyksen, mikä ei kylläkään kuvasta oikein todenmukaisesti välity. Pitäis vielä tuo nappi vaihtaa johonkin vähän harmaasävyisempään.

Harmaa tuubi
Heitin samaan väriliemeen kokeeksi myös valkoisen lycraisen tuubitopin, joka värjäytyi tuollaiseksi vaaleanharmaaksi. Tosin hieman epätasaisesti, mikä aiheutti batiikkivärjäyksen omaisia vaaleampia kohtia mutta ne on oikeastaan aika kivan näköisiä (vaikka eivät kuvasta juuri erotukaan). ;)

Nyt on aloiteltu muotinäytösprojektin blogisivuakin, tervetuloa siis seurailemaan myös sitä!

3 kommenttia:

Maaria kirjoitti...

Mulle kävi samoin kun menin niitä Models Owneja katteleen: mukaan lähti halvempia lakkoja. Ostin tuota Wild and Crazyä keltaista, ja noista pikkuputeleista sellasta vaaleanvihreää helmiäistä, sekä turkoosia hilelakkaa. H&M:stä puolestaan ostin sellasen vaaleanturkoosin lakan. Muutenki tullu pitkästä aikaa hamstrattua lakkoja, kun Anttilassa oli tarjouksessa Mavalan lakat, niin ostin pikakuivattajaa (mikä on ihan huippua!) ja sellasta mustaa hileistä, joka näyttää ihan asfaltilta :)

Romulus kirjoitti...

Mua viehättää tällä hetkellä myös harmaa! Se tosiaan on helppo ja edes vähän "iloisempi" kuin musta :)

Desthea kirjoitti...

Majayna: joo lähiaikoina on tosiaan jostain syystä tullu hamstrailtua uusia lakkoja.. ;) Kuulostaa mielenkiintoselta toi pikakuivattaja! Pitänee testata joskus..

Romulus: harmaa on kiehtova ja kun siitä on niin paljon erilaisia sävyjäkin.. ;) ja sitä on kiva yhdistää kirkkaisiin väreihin kuten oranssiin tai keltaiseen.. ;)