perjantai 9. joulukuuta 2011

.. it doesn't solve a thing to dress it in a pretty gown ..

En ollut tänä vuonna telkkarin ääressä Linnanjuhlien aikaan joten jäi kättelyt katsomatta, enkä näin jälkeenpäin viitsi enää haaskata aikaa sellaiseen vaikka sen varmaan jostain netistä saiskin vielä katsottua. Sen sijaan silmäilin muutamalta sivustolta kuvamateriaalia illan puvuista ja tein sen pohjalta muutamia omia arvioita ja johtopäätöksiä. Hippasen nyt olen ehkä myöhässä mutta oh well.. ;o)

Kuten kai joka paikassa jo on sataan kertaan todettu, materiaalit olivat tänä vuonna todella valuvia ja laskeutuvia; paljon sifonkia, liukasta satiinia jne. Drapeerauksia, poimutuksia ja muinaisen antiikin henkisiä valuvia kangaskerroksia. Väreissä näkyi paljon mm. vaaleita nudesävyjä, jotka joitakin pukevat mainiosti ja joistakin taas tekevät hieman kalpeita haamuja..

Jenni
Jenniä pitää kyllä munkin hehkuttaa; erittäin onnistunut ja mieleenjäävä kokonaisuus. Upeaa oranssin ja mustan kontrastia. Näyttävää Kleopatra-henkeä. Mielestäni illan paras look.

Jennin asusteet
Asusteetkin oli mageet. Tosin en voinut huonon huumorin ystävänä olla repeämättä nauruun luettuani erään nettikommentin tyyliin "Mikä ihmeen hehkeä kaulakoru? Näyttää kuin olis kiskassut kaulaansa toissavuotisen ovikranssin tai juossut puiseen sälekaihtimeen.". xD No, kaikki ei ymmärrä designin monimuotoisuutta.. ;-)

Sitten sekalaisesti muita kommentteja.. En nyt jaksa kaikkien henkilöiden nimiä mainita koska en muista niitä kaikkia ulkoa eivätkä kaikki ole välttämättä muutenkaan mitään niin "tunnettuja" persoonia.. Itse tunnen (tunnistan) muutenkin tosi huonosti esim. urheilijoita ja poliitikkoja, saati heidän puolisoitaan.. =P

vaaleita1
Vaaleasävyisiä poimintoja.. Kahdesta ekasta sanoisin sen verran, että itse en ole koskaan erityisemmin pitänyt tuosta "tuubimainen olkaimeton yläosa + pliseerattu/babydoll-alaosa" -jutusta. Harkimon puvun yläosa on sitä paitsi muutenkin ahdistava, tulee mieleen jokin tiukkaan kiedottu side tms. Pelkosella ihan perustyylikäs Antonio Berardin iltapuku. Kike Elomaan puvusta on olemassa edustavampiakin kuvia mutta en silti ole ihan vakuuttunut. Ehkä hieman tämänkin yläosassa liikaa sitä "kiedottu side" -vaikutelmaa, vaaleassa se efekti tuleekin kai helpoiten.

tummanpuhuvaa
Sitten tummaa/mustaa + hörselöä. "Titi-Nalle-tädin" puku on mielestäni näyttävä ja upean timmisti istuva ilmestys, itse en löydä siitä varsinaista moitittavaa vaikka monien mielestä kai turhan överi olikin. Mielestäni on ihan kiva että mukana on hieman överimpääkin settiä, kunhan se vaan istuu kauniisti. :D Tokana myös ihan kiva hörselömekko, tosin yläosan malli voisi ehkä olla toisenlainenkin. Kolmantena olevasta Satu Taiveahon mekosta pidän myös! Taidan tykätä tuollaisista ihonmyötäisistä merenneitohenkisistä jutuista melko paljon.. ;-) Paljon kehutun Mirella Koulliaksen puvun paras osa on ehdottomasti tuo upea kaulakoru. Viimeisenä Mert Otsamon käsialaa oleva veistoksellinen luomus, joka on makuuni ehkä jo hieman liiankin veistoksellinen, mutta onpahan ainakin erikoinen.. ;)

vaaleita2
Vielä lisää nudesävyjä muutaman hyvin erilaisen puvun muodossa. Ensimmäinen on yksi suosikkipukujani. Siis joo, ehkä hörselöä voisi olla vähemmänkin, mutta silti kaunis kokonaisuus. Ja mun puolesta noin barbimaisen kaunis nainen (Turun kaupunginjohtajan vaimo BTW) saakin pukeutua mihin tahansa hörselöihin vaan ikinä haluaa. Tsiisös. Äijällä on käynyt flaksi. xD Keskimmäisestä en tykkää yhtään, liikaa tollasta randomia vedoshässäkkää. Ja viimeisessä tosiaan tuo "kohuttu" Suomen kartan muotoinen "saunavihta" on hieman hassu helmakoristus, ainakin tuohon mekkoon. Ja mekko on kyllä itsessäänkin vähän överi disneyprinsessakakku. Mikähän on muuten tuo pieni köntsä helman keskiosassa, jokin koru..? Ja ei en tarkota sitä Ahvenanmaata.. xD

sinisävyisiä
Sinisävyisiä.. Ekana yksi suosikeistani. Aivan käsittämättömän täydellisen kaunis puku; ihanat värit, ihanat sulat, ihanat linjat. Ah, silmä lepää. Tokasta ajattelin ensin, että melko simppeli, mutta sitten luin että se on tehty poronnahasta.. xD Kaunis muoto ja värinä upea syvä turkoosi. Kolmantena yksi Katri Niskasen luomuksista, joka nyt taas edustaa liiaksi sitä "antiikin Kreikkaa" mun makuun. Ainoastaan Jenni Vartiaisen pukua nyt armahdan tässä "randomit valuvat vedokset" -asiassa. :D Viimeisestä tuskin tarvinnee paljoa edes sanoa? Soinin emäntä veti melko pohjanoteeraukset tällä kokonaisuudella, jonka kruunaa nuo "siivouskäsineet".. x)

kuoriutuvat
Mun linjakkuutta arvostava ymmärrykseni ei oikein riitä näihin pukuihin joiden jujuna toimii tietynlainen randomisti ruttuinen "ylhäältä kuoriutuva" rakenne. Jos näette tuosta mitä tarkotan? Lilastakin puvusta olis ihan hyvin voinut jättää tuon epämääräisen ylälärpäkkeen pois.

kivaa värikästä
Tässä vielä muutama joista pidin. Ekassa kontrastia ja goottihenkeä, very nice. "Valkoiset" korut (?) vaan hitusen häiritsee silmääni. Ja kyllä, pidän myös tuosta Angry Birds -puvusta; siinä on hauska idea ja mielenkiintoista, linjakasta muotoilua. Hyvä istuvuus ja ryhdistä plussaa! Viimeisessä taas kivaa kontrastia, kiva Paola Suhosen sulkakuosi ja kiva yksiolkaiminen rakenne yms.

Siinäpä sitä jaarittelua. Löysitkö joukosta omia suosikkejasi tai inhokkejasi? ;-)

Kuvia lainailtu iltapäivälehtien, Maikkarin ja Anna-lehden nettisivuilta...

Ei kommentteja: