torstai 24. syyskuuta 2009

.. you buggin' me and don't you see it ain't cool ..

Iltameri ja punataivas
Nyt on taas vähän hiljasempaa tällä rintamalla kun olen ollut koko ajan vaan töissä tai jotenkin muuten poissa kotoa. Ajattelin kuitenkin tässä aamusta pikasesti avautua hieman kankaiden leikkaamisesta ja bonuksena postata muutamia mökillä ottamiani hyönteiskuvia, joita ei välttämättä suositella kaikkein heikkohermoisimmille.. ;)
Niin ja yllä oleva hieno iltamerikuva on mökiltä myöskin. Oli niin jänskän näköinen pilvimassa taivaalla.. ;)

Mutta niin, niistä kankaista. Kangaskaupassa kuulee aina sillon tällön asiakkaiden epäilyä siitä, että saakohan se myyjä sen kankaan nyt varmasti leikattua suoraan. Voisin kertoo muutaman pointin, joiden toivon vähän valaisevan miksi se suoraan leikkaaminen ei ole aina niin yksinkertasta.

Osan kudotuista kankaista voi repiä, juu. Tällöinhän reuna menee siis (yleensä) lankasuoraan. Vaan siitä sitten onko pala kokonaisuudessaan "suora", ei olekaan takeita. Se lankasuora kun ei läheskään aina tunnu olevan ihan suorassa kulmassa hulpioreunoihin nähden, ja kas, palassa on kyllä suorat reunat mutta se onkin suunnikas eikä tasainen suorakaide. Tätä saa usein kirota esim. tehdessään tyynyliinoja lakanakankaasta.. tai verhoja..

Mikäli sitte kangas onkin vaikka jotenkin kehnosti kudottu tai vaikka jotenkin venähtänyt siinä rullalla, saattaa revitty reuna ollakin kaareva tai aaltoileva. Jotkut ihmettelee, että eikö sitä voi sitten vaan leikata silmämääräisesti suoraan. Jos noin tekee ni mitäs sitte kun kankaan pesee? Se saattaa olla taas ihan vinksallaan johonkin suuntaan..

Mitä sitte tulee joustaviin materiaaleihin ni niistä voisin sanoa että niitä on lähes mahdoton leikata mitenkään absoluuttisen suoraan. Ajatellaan vaikkapa jotain harsomaista joustavaa kuviopitsiä, jossa ei ole mitään selkeää langansuuntaa tai selkeästi toistuvaa kuviota mistä voisi katsoa leikkuun suuntaa. Joustava materiaali, varsinkin jokin harvaneuloksinen, elää niin paljon, että vaikka sen liimaisi pöytään ja vetäisi viivottimella ja kirurginveitsellä, se ei todennäköisesti siltikään olisi ihan suora. Ja sakset on kuitenkin aina sakset. Ja ne jotka luulee että kangaskaupoissa on aina hyvät ja terävät sakset, ovat väärässä.. ;)

Mutta se siitä vaahtoamisesta tällä erää, ei ehdi enempää.. ;)
Sitten niitä ötökkäkuvia vielä tähän perään..


Sudenkorento 1
Sudenkorento 2
Perhonen 1
Perhonen 2
Hepokatti 1
Hepokatti 2
Toi hepokatti oli oikeesti aivan jäätävän kokoinen, en oo koskaan nähny vastaavaa.. hyrrh.. x)

maanantai 14. syyskuuta 2009

.. sundown all around, walking through the summer's end ..

Mökkiranta
Sää suosi viikonloppuna mökillä.. :) uskaltauduin taas uimaankin, ja nyt oli vesi kyllä jo hieman viilentynyt viime kerrasta..

Meduusa
.. ja nyt sain kuvattua yhden meduusankin! xD

.. ja pikkukaloja:


Pikkukalat 1
Pikkukalat 2
Pikkukalat 3
Tuunasin itselleni sadeviitan/takin:


Sadetakki
Lähtökohtana oli Honkkarin parin euron ohut sadeviitta, semmoinen iso neliömäinen, sivuista avonainen kappale. Leikkasin sivuista palat pois jotta sain muodostettua kimonohihat, ja ompelin sivut kiinni. En tykkää pään yli vedettävistä takeista ja pääntie oli joka tapauksessa turhan tiukka joten halkaisin "takin" edestä kokonaan ja ompelin siihen kiinnitykseksi sivuissa olleet kaistaleet joissa oli semmoiset simppelit "kuminepparit". Ja tämähän on sitten lähinnä mökille/merelle käyttöön tuleva vaatekappale, mitään katu-uskottavuutta tässä ei nyt ole edes yritetty hakea.. ;)

Karvatakki
Viileneviä säitä (ja mökillä kalastelua) ajatellen ostin tänään Pelastusarmeijan kirppikseltä tuollaisen maastonvihreän hupullisen Onlyn karvareunustakin, hinta taisi olla jotain 8 euron luokkaa. :)

Auringonkukat
Sain vielä perjantaina parilta kaverilta synttärikukkasia, kiitos Heli & Ellu! :)


SK kansi
Ja oli muuten aika upea kansi viimeisimmässä Käsityölehdessä, lisää tuollaista!

perjantai 4. syyskuuta 2009

.. I'm spinning like a rock around your world ..

Ihanna Design näytös
Sain ainoastaan tuon yhden kuvan Ihanna Designin viime perjantaisesta näytöksestä ennen ku kamerasta simahti akut. Monipuolinen näytösiltama järjestettiin Aboa Vetuksen aulakahvilassa. Käykäähän kiinnostuneet ihmeessä tsekkaamassa myös merkin nettisivut; Hanna loihtii varsin veikeitä luomuksia kierrätysmateriaaleista. :)

Pariisissa asuva serkkuni kävi juhannuksen nurkilla luonani vähän "shoppailemassa" ja lupasi lähettää myöhemmin kuvia Ranskan maalta. Tuossa nyt siis pari "muotikuvaa" joissa serkulla menossa mukana tekemäni laukku sekä korvikset.. x)


serkku ja laukku
serkku ja korvikset
DM-liput
Ja kas siinä ne ovat, aarteeni.. ;) Siitä että kuka kanssani lähtee tuota Depeche Modea katsomaan, ei vielä ole täyttä varmuutta, eli vapaaehtoiset voi vieläkin ilmoittautua.. ;D

Ja siirrytäänpä vaihteeks vähän kirppis- ja retrolöydösten puolelle.. ;)


Vöitä Pelastusarmeijalta
Musta joustovyö sekä kaksi kapeaa pikkuvyötä rannekkeiksi ovat löytöjä Pelastusarmeijalta (missä muuten by the way olen nykyisin myös töissä, hihii). Käärmekuvioisen vyön metalliosat tekevät siitä muutenkin melko korumaisen.

Punaista kirppikseltä
Tuli taas haalittua kirppikseltä pari tuommosta Aarikan punavalkoista peltipurkkia, saattavat mennä lahjaksi. Hauska muovinen hedelmäkori maksoi 60 senttiä ja pitihän sekin ottaa mukaan.. x)

Oranssia retroa
Ja sitten taas ihanaa oranssia.. ;) Tanskalainen melamiinikannu (Rosti, design Erik Lehmann) ja Aarikan vihreä peltimaustepurkki ovat löytöjä antiikkiliikkeestä Kustavista. Ihanan retrohenkinen suihkepullo (jollaista olin vailla muutenkin) maksoi peräti 10 senttiä Kaarinan Ekotorilla.. ;)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 1. syyskuuta 2009

.. living on the edge of peace, knowing that water can freeze ..

Pikku paatissa
Elokuussa tuli seilattua merellä niin pienillä..

Isommassa paatissa
.. kuin vähän isommillakin paateilla. ;)

laivahankinnat
Ja tuossa isolta paatilta tehdyt hankinnat; Lacosten Dream of Pink -tuoksu (kiitos kultsille ennakkosynttärilahjasta!) ja ensikokeiluun L'Oréalin Telescopic-mascara. Tuoksu on ihana ja ripsarikaan ei vaikuttaisi olevan yhtään hullumpaa tavaraa.

sisilisko 1
sisilisko 2
Sisiliskot ovat tänäkin vuonna viihtyneet mökkilaiturilla lämmittelemässä aurinkoisina päivinä.

merikotka 1
merikotka 2
Ja merikotkia olen kovasti pyrkinyt kuvaamaan mutta toistaiseksi onnistunut vasta noin heikolla menestyksellä. Isoja otuksia ovat kyllä.. ;)

Vielä pari kuvaa viime viikonlopulta Velkuan Teersalosta (Muinaistulien yö tms.), kuvista kiitos poikaystävälle.


muinaistulet Velkualla 1
muinaistulet Velkualla 2
Sunnuntaina käydessäni mökkirannassa uimassa mulla oli seurana erikoinen otus, nimittäin pieni meduusa, ehkä hiukan vajaa 10 cm halkaisijaltaan. x) Vesi oli tuulen takia tosi kirkasta ja lähellä pintaa lehotteleva otus ja sen yksityiskohdat erottui selvästi. Harmi että kamera oli ylhäällä mökissä! Olen noita nähnyt viimeksi varmaan joskus penskana. Syksyisin niitä vissiin näkyy. Pitääkin tarkkailla rantaa toistekin sillä silmällä (ja kamera mukana).. ;)