
Nyt on taas vähän hiljasempaa tällä rintamalla kun olen ollut koko ajan vaan töissä tai jotenkin muuten poissa kotoa. Ajattelin kuitenkin tässä aamusta pikasesti avautua hieman kankaiden leikkaamisesta ja bonuksena postata muutamia mökillä ottamiani hyönteiskuvia, joita ei välttämättä suositella kaikkein heikkohermoisimmille.. ;)
Niin ja yllä oleva hieno iltamerikuva on mökiltä myöskin. Oli niin jänskän näköinen pilvimassa taivaalla.. ;)
Mutta niin, niistä kankaista. Kangaskaupassa kuulee aina sillon tällön asiakkaiden epäilyä siitä, että saakohan se myyjä sen kankaan nyt varmasti leikattua suoraan. Voisin kertoo muutaman pointin, joiden toivon vähän valaisevan miksi se suoraan leikkaaminen ei ole aina niin yksinkertasta.
Osan kudotuista kankaista voi repiä, juu. Tällöinhän reuna menee siis (yleensä) lankasuoraan. Vaan siitä sitten onko pala kokonaisuudessaan "suora", ei olekaan takeita. Se lankasuora kun ei läheskään aina tunnu olevan ihan suorassa kulmassa hulpioreunoihin nähden, ja kas, palassa on kyllä suorat reunat mutta se onkin suunnikas eikä tasainen suorakaide. Tätä saa usein kirota esim. tehdessään tyynyliinoja lakanakankaasta.. tai verhoja..
Mikäli sitte kangas onkin vaikka jotenkin kehnosti kudottu tai vaikka jotenkin venähtänyt siinä rullalla, saattaa revitty reuna ollakin kaareva tai aaltoileva. Jotkut ihmettelee, että eikö sitä voi sitten vaan leikata silmämääräisesti suoraan. Jos noin tekee ni mitäs sitte kun kankaan pesee? Se saattaa olla taas ihan vinksallaan johonkin suuntaan..
Mitä sitte tulee joustaviin materiaaleihin ni niistä voisin sanoa että niitä on lähes mahdoton leikata mitenkään absoluuttisen suoraan. Ajatellaan vaikkapa jotain harsomaista joustavaa kuviopitsiä, jossa ei ole mitään selkeää langansuuntaa tai selkeästi toistuvaa kuviota mistä voisi katsoa leikkuun suuntaa. Joustava materiaali, varsinkin jokin harvaneuloksinen, elää niin paljon, että vaikka sen liimaisi pöytään ja vetäisi viivottimella ja kirurginveitsellä, se ei todennäköisesti siltikään olisi ihan suora. Ja sakset on kuitenkin aina sakset. Ja ne jotka luulee että kangaskaupoissa on aina hyvät ja terävät sakset, ovat väärässä.. ;)
Mutta se siitä vaahtoamisesta tällä erää, ei ehdi enempää.. ;)
Sitten niitä ötökkäkuvia vielä tähän perään..






Toi hepokatti oli oikeesti aivan jäätävän kokoinen, en oo koskaan nähny vastaavaa.. hyrrh.. x)
























