keskiviikko 26. tammikuuta 2011

.. but how do I feel this good sober ..

Olin eilen erään taidenäyttelyn avajaisissa ja päädyin sen siivittämänä Saijan kanssa kiertelemään Uudenkaupungin pikkupubeja. Tai yhdelle piti mennä mutta ilta hiukan venähti...
Baarit sulkeutuivat kuitenkin aikaisin enkä malttanut mennä nukkumaan vaan hyödynsin erikoisen fiiliksen naputtelemalla tietsikan ääressä muutaman sivullisen tekstiä tulevaan ensimmäiseen kirjaani. Viimeinkin voin sanoa, että olen jopa ihan tosissani aloittanut. Olen niin kauan puhunut siitä että voi morjes. En ole varmaan vuosikausiin kirjottanut mitään "kaunokirjalliseksi" luokiteltavaa, vain blogijuttuja ja "kolumnejani". Yllätyin vähän miten hyvin se lähti sujumaan. Vaikka itsekritiikki on tietysti kovaakin kovempaa.

Aamulla oli kampaaja-aika. Ehdin lopulta nukkua vain 2 tuntia. x)

Viime lauantaina olin Mariannen kanssa katsomassa Turku Band Standin tämän vuoden kisan ensimmäisiä "karsintoja". Mutta kerron sekä TBS:stä että alussa mainitusta taidenäyttelystä lisää jossain seuraavassa postauksessa, kun saan niihin liittyvät kuvat kehiin!


asu 220111
Tuossa nyt joka tapauksessa asu viikonlopulta. Kuvausympäristö on taas mitä mielenkiintoisin, kun piti koittaa keksiä kämpästä joku kulma missä olisi edes hiukan valoa. Ja melko hämärää sielläkin näemmä oli.. Don't mind the face. x) Asussa taas aika perinteistä second hand -huttua ja sitä rataa.. Colour me! -ia:n tekemä hamasieniriipus, ihan yks lemppareitani. :-D

korvistarjotin 1
Olen askarrellut lisää taustapahveja korviksiin..

korvistarjotin 2
.. ja nettikauppaankin olen lisäillyt joitain noista pareista, mm. peilipallot löytyy sieltä!

kolme vyötä
Nettikauppaan lisätty myös tuollaisia joustovöitä..

Ja jotain tietty vähän itsellekin siinä sivussa... ;-)

ruutua ja raitaa
Ralliruutujoustovyö oli aikoinaan riemastuttava löytö, mutta siinä oli ruma solki. Se on odotellut aikansa vyömatskuläjässä, kunnes tulin siihen tulokseen ettei siihen taida löytyä ihan täysin oikean kokoista/tyylistä solkea, ja ompelin siihen sitten yhden tuollasen "perusmallisen" soljen, joka on siihen ihan hitusen väljä mutta ei liian.
Kesää odottava seiloriraitainen vyö sai simppelin hopeanvärisen soljen entisen kullanvärisen tilalle.

tummaniittinen ruskea vyö
Tämän jännän maitokahvin ruskean tummaniittisen GT:n joustovyön bongasin Huutiksesta jo joskus viime vuoden puolella, myöskin lojunut projektipinossa odottamassa (lyhentymistä, joka nyt siis viimein soi tapahtua).. x)

leveä vetskarivyö
Tuollaisenkin superleveän vetskarillisen vyöyksilön tekaisin samalla. Menisi muuten varmaan myyntiin mutta taidan säästellä tätä käytettäväksi mahdollisessa kevään näytösmallistossa..

Jokos muuten - ihan näin täysin asiasta toiseen - ne elukoiden mystiset joukkokuolemat on loppuneet (tai niistä uutisointi), kun ei oo tainnu hetkeen olla otsikoissa mitään..? Tosiasiahan käsittääkseni on, että eläinten joukkokuolemia kyllä aina toisinaan tapahtuu, mutta nuo uuden vuoden jälkeiset tapahtumat onnistuivat vaan nyt jotenkin erityisesti ylittämään foliohattu-uutiskynnyksen. Kun on taas liuta niitä potentiaalisia maailmanlopun ajankohtia edessä. Eikös joku ajankohta oo nyt keväällä, huhti- vai toukokuussako se oli? Ja sitten tulee tietysti se oh so big bad 2012. Jossain nettikeskustelussa törmäsin aika hyvään kommenttiin, joka meni vähän tähän tyyliin että "Kaiken tämän vouhotuksen jälkeen vuonna 2012 on sitten parasta tapahtua jotain tosi jännää, ja ellei tapahdu, niin kaikki tuomiopäivän ennustajat voivat sen jälkeen pitää turpansa kiinni". xD

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"oma kirja"!!!! - wau! Onnistut varmasti. Suurin homma (siis sellaiselle, joka osaa kirjoittaa) on varmaan juuri tuo, että toisaan ryhtyy kirjoittamaan ja jatkaa sinnikkäästi eteenpäin kunnes tulee valmista. Hienoa!
-alli

Johanna kirjoitti...

Koskakohan sitä itte alottas sen ikuisuuskirjaprojektinsa? :D Lol, varmaan vuodesta papu lojunut tuolla jossain...
Tais ne mystiset kuolemat loppua, skeeriä musta kyllä... Vissiin sen verran oon tota foliohattukuntaa :D

Desthea kirjoitti...

Alli: joo se on usein se alottamisen vaikeus mikä vaivaa.. ;-) ja se että jaksais jatkaa sillonkin ku oma usko ei tahdo riittää, siinäpä on totisesti haastetta...

Johanna: mikäs projekti sulla taas olikaan? En taas muista.. ;-)
Mä en viitsi antaa itteni foliohattuilla, ihan tarpeeks raskas ajatusmaailma muutenkin! x)