Yhtenä iltana havahduin noteeraamaan että radiosta tulee pirun hyvän kuuloinen biisi. Äkkiä NRJ:n nettisivu auki toivoen biisitiedon olevan reaaliajassa... Traffic Island. Ei kuulostanut tutulta. Seuraavana päivänä kyseinen poppoo olikin sitten radiossa haastateltavana ja selvis että on turkulainen kokoonpano kyseessä. No jopas. ;) (kuva:trafficislandmusic.com)
Ja sitten katsotaan osaako Tiia lisätä blogiinsa YouTube-videon.. x)
Tuli yhestä tollasesta Hankala-merkin printistä mieleen yks tommonen oma ikivanha piirrokseni (olevinaan joku metamorfoosi).. No on niissä hitusen jotain samaa henkeä.. ;)
En yleensä ole perhosprintti-ihmisiä mutta tuo printti tuossa on tyylitelty sopivan graafiseksi munkin silmää miellyttämään. Kuosista löytyy myös lilaa väriä, joka on mystisesti alkanut pesiytymään vaatekaappiini.. Kyseinen vaate on hupullinen hihaton topintapainen jossa edessä tuollainen kiva valenapitus. Jonkin ajan takainen alelöytö Tarjoustalosta, heh.
Vielä pieni sunnuntai-illan kevennys.. Aina yhtä hulvatonta saada käsiinsä jotain ikivanhoja teinixkuvia itsestään. Vai mitä sanotte tästä? x)
Jollain leirillä otettu kuva, jossa olen vanhassa pikku hirsitönössä joka on varmaan ollut joskus koulu tai muuten vaan lavastettu wanhaksi kouluksi. Mulla ei ole kyseisestä paikasta tai koko tilanteesta niin minkäänlaista muistikuvaa. xD Mutta ah, huomatkaa erityisesti ihastuttavat kuluneet feikkitatskat käsivarsissa.. ;)
Katsotaanpa riittääkö läppärin virta tämän postauksen tekemiseen.. ;) olen tällä hetkellä Forssassa. Ompelin ennen reissuun lähtöä itelleni uudet housut harmaasta liituraitatyyppisestä villasekoitekankaasta, jossa on ihan ohuita hopealankaraitoja. Olen lähiaikoina innostunut yhä enemmän liituraitakankaista joissa on mielellään jokin "juju" kuten tässä hopearaidat.
Ja tuollaisessa asussa sitten lähdin liikenteeseen:
Lahkeet jäi vielä hitusen liian pitkiksi mutta täytyy hienosäätää sitten lisää kun ehtii taas kotiin.. Nyt julkasen äkkiä ennen ku kone simahtaa.. ;)
Kävin toissapäivänä ensimmäistä kertaa Linnan Kangas -putiikissa Raisiossa. En vaan jotenkin ole koskaan saanut aikaiseksi mennä sinne vaikka olen paljon hyvää paikasta kuullutkin. Tarvikevalikoima oli kieltämättä vaikuttava; löytyi jopa korutarvikkeita. Ja aivan mieletön vetskaritarjonta, en tiedä olenko koskaan nähnyt vastaavaa. Ei ne avopiiloketjutkaan näköjään ole pelkkä myytti. ;) Kankaita oli hieman hankala katsella kun ne oli tungettu niin tiiviisti lattiasta kattoon, mutta minkäs sille mahtaa kun tilaa on kovin rajoitetusti. Ei mikään varsinainen heräteostospaikka niillä metrihinnoilla mutta ehdottomasti varteenotettava tsekattava jos etsii jotain tiettyä juttua tai ei ole muualla tärpännyt.
No tein mä pientä heräteostosta kuitenkin, tarvikepuolella; isot värikkäät muovinapit maksoivat euron kappale (paljon eri värejä), ja tuplasti vielä noista isompia olisi saanut hintaan 1,50 €/kpl. Noistahan saisi vaikka ihan rintakorujakin tms. :) Nuo oli halpoja siihen nähden että jotkin isokokoiset napit saattaa tarvikeputiikeissa maksaa jopa 15 €/kpl...
Nämä vetskarit puolestaan on ihan vaan töistä (eli Jätti-Rätistä) peräisin. Olen hamsteroinut aika urakalla metalliketjuja lähiaikoina ja nuokin herkulliset turkoosin sävyt oli vaan pakko saada, kun olivat vieläpä ainoat kappaleet telineessä.. ;)
Vähän vetskarituunausta. Sekä ruskea- että armyvihreä-harmaa raitapaita ovat UFFilta, kumpikin samaa mallia ja kokoa. Isojen raitojen välissä on ihan ohuet kultalankaraidat. Paidat oli alunperin pitkähihaisia, pätkäisin kiristävät hihat lyhyiksi. Ja kumpaankin paitaan multa sattui löytymään juuri sopivan värinen metallivetoketju. Ja kas näin saatiin taas uusia kerrospukeutumisvaatteita, hihii. ;)
Vetskareista puheenollen, välillä (vieläkin) huvittaa miten lyhyet etuvetskarit joissain matalissa farkuissa on. Muistan vielä miten jossain lehtijutussa asiaa taivasteltiin joskus sillon öö lähemmäs kymmenen vuotta sitten kun kyseinen villitys oli vasta tulossa kauppoihin. Että miten matalimmissa vetoketju saattaa olla peräti vain 5 sentin mittainen. Heh. Kuvassa (mulla lyhennyksessä olleiden) kaverin farkkujen etuhalkio, vetskarin pituus taitaa olla juuri tuota edellä mainittua luokkaa.. ;)
Välillä kyllä jurppii ihan suunnattomasti ihmisten asenne, että mikään ei saisi maksaa mitään. Varsinkin jos lukee jotain keskusteluketjuja tyyliin "Meillä on nyt tän uuden (juppi)talon sisustaminen meneillään ja hitsivitsi ku on niin hulppee huonekorkeus ettei valmisverhot käy ni mistä sais halvalla kivoja verhokankaita ku joku 10-20 €/metri on ihan liikaa meidän budjetille?!" Siis HALOO. Älkää rakentako/hankkiko niitä juppitaloja jos ei ole varaa sisustaa niitä.. ja esim. 10 € ei todellakaan ole mikään paha metrihinta sisustuskankaasta. Piste. Ja sitten ylipäätään tää kysymys johon törmää jokapäiväsessä elämässä (ja työelämässä) lähes päivittäin.. että mistähän sais mahdollisimman hyvää mahdollisimman halvalla.. huoh.. Ja kun joku yrittäjä uskaltautuu vaikka poistomyymään jotakin alle kannattavuusrajan, ylistellään foorumeilla että "kerrankin on jossain hinta-laatu-suhde kohdallaan!".. Niin sitähän se meinaa juuh...
Kädentaito/antiikkimessujen hankintasaalista: Nymanin/Poutasuon "Muovikirja", kalannahkaa ja wanha Geisha-levy.. Jossa ei sentään kuitenkaan ole sisältönä wanhaa suklaata vaan se on jonkinlainen somistekappale.. ;)
Päivän antiikkiannoksen innoittamana voisin esitellä muutaman Arabia-jutun joista haaveilen:
Pomona-purkkeja, kyllä kiitos! Haluaisin erityisesti appelsiini- ja mehiläiskuvioisia. Näin messuilla useita appelsiinipurkkeja mutta sinne jäivät kun eivät oikein istu meikäläisen budjettiin, nää purnukat nimittäin maksaa yleensä 30-50 euroa kipale. =/ Jos joku haluaa myydä mulle tällaisia halvalla (ei haittaa vaikka olis kolhuja tms.!) niin sopii ilmoittautua.. ;) Ja sitten vielä Jääkarhukannu, tuommonen ois kans aika veikee.. :) (kuvat: Antiikkihalli.fi)
Mitähän yhteistä mahtaa olla (mm.) seuraavilla vaatekappaleilla?
1) Simppelin mallinen hopeanharmaa neulebolero, yksi kerrostelulemppareitani. Ja kestää hienosti ihan normaalia konepesua, ei ole nyppyyntynyt tms.
2) Tummanharmaa viskoositrikoinen kietaisuleikkauspusero. Todella miellyttävän tuntuinen päällä ja loistava kerrosteluvaate tämäkin.
3) Tummanruskea kivanmallinen ja tyköistuva t-paita, todella hyvän tuntuista trikoota ja ihana päällä. Tähän on ehkä tulossa jokin painokuvio..
No, kaikki ovat second hand -henkkamaukkaa. Kirppiksillä voi poimia päältä ne laadukkaimmat ja kestävimmät henumanut. ;) Uutena ostettuja H&M-vaatteita mulla ei ole kuin joku pari kappaletta, second hand -löytöjä puolestaan moninkertainen määrä.
Kävin kaverin kanssa tossa Alvarissa yhdellä ja nyt kotiin tultuani väsähdin melko totaalisesti. Heitän tähän silmät ristissä pari kuvaa ja sitten taidan suunnata petiin. Huomenna ois tarkotus mennä kädentaitomessuille..
Kuvassa näkyy vähän illan asua. Vyö ja bolero second handia, toppi itsetehty, kaulakoru Lindex, rengaskorvikset Glitter. Ja tukkapehko on vielä hitusen märkä tuossa.. ;) Kynnet on tällä hetkellä oranssi-mustat.. hieman ehkä turhan rajut tai creepyt.. ehkä jotain rauhallisempaa sit seuraavaksi.. x)
Näin tässä yhtenä yönä unta leopardipaidasta, joka oli joko pinkkiä tai punaista leopardikuviota, verkkomaista materiaalia ja malliltaan jokin bolerotyyppinen. Seuraavana päivänä löysin UFFilta kuvassa näkyvää kuosia olevan pitkähihaisen, edestä kiinni naruilla solmittavan mesh-verkkopaidan. "Enneunen" johdattelemana aion muokata siitä jonkinlaisen lyhyemmän boleron/hihattimen. ;)
Tossa puolestaan kaksi keskenään eriväristä mutta muutoin täysin identtistä raidallista UFF-löytöä odottelevat vetskarituunausta. Lisäkuvia sitten ku on jotain valmista esiteltävää. ;) Nyt pitää lähteä kiitämään..!
Mutta olipa ihanan keväinen aurinkopäivä ja sen seurauksena iltataivas oli upean sininen. Pienellä kamerakikkailulla onnistuin vielä melkoisesti korostamaan kyseistä asiaa kuvissa.. ;)
Legendaarista, mulla on flunssaoireita. En olekaan moneen vuoteen ollu kipeenä.. ;)
Otetaan tähän väliin taas hieman "retroilua"..
Upea vanha peltipurkki löytyi kirppikseltä. Huvitti hiukan kun eräs mummeli oli kovin kateellinen huomattuaan minun napanneen tämän ostoskoriini hänen nenänsä edestä. Voih.. ;)
Vuoden 1945 Eeva-lehdessä oli niin kaunis kansi että piti ostaa lehti ihan senkin takia. Ja onhan noissa vanhoissa lehdissä aika hupaisia juttuja ja mainoksia.. ;) Oranssi kangaskukka myös kirpparilta. Takana on vain hiuslenkki, lisään itse vielä hakaneulan jotta tämän voi kiinnittää koristeeksi takkiin, laukkuun tms.
Vielä yksi juttu jollaista olen pitkään himoinnut.. ;) Tietääkö/arvaako kukaan mikä tämä on:
¤ olen välillä pohtinut että miten vintage-puodit oikein käytännössä toimii? Esim. pienimuotoiset nettiputiikit. Siis ostaako ne tyypit niitä kamppeita muilta second hand -apajilta ja sitten vaan myy itse kalliimmalla? Vai käykö ne tonkimassa kaikkien tutun tuttujen kuolinpesät? Vai sekä että..?
¤ onko kenenkään muun mielestä hassua että jotkut ihmiset eivät raaski luopua lahjaksi saaduista tavaroista vaikka eivät niitä itse pätkääkään arvostaisi tai tarvitsisi? Jotenkin ärsyttävää jos vaikkapa etsiskelee itse jotakin tiettyä juttua jollainen löytyisi kaverilta kaapin perältä pölyttymästä mutta kun ei voida antaa tai myydä sitä koska se on saatu lahjaksi. Mulle tavara on vaan tavaraa ja jos jokin on mulle ylimääräistä/tarpeetonta niin se menee kyllä melko surutta eteenpäin jollekin joka sitä enemmän arvostaa. Toisaalta mulla nyt meneekin tuo käsityötavarapaljous vähän väkisinkin muun krääsän edelle; jos säästäisin kaikkea mahdollista vaan tunnesyistä tms. niin ei mulle suostuisi kukaan enää muuttomieheksi, hah. En kyllä ala varastoida kaappeihin mitään VapaaValinnasta ostettuja rumia wannabekristallikippoja vaikka ois miten ylppärilahjaksi saatuja.. ;) (olen ylipäätään sitä mieltä että sisustustavaroiden tms. ostaminen muille on vähän vaarallista ja suosittelen hyödyntämään lahjakortteja jos on vaikeuksia keksiä sopivia lahjoja..)
¤ miksi, voi miksi asiakaspalvelutehtävissä työskentelee niin paljon siihen hommaan kykenemättömiä ihmisiä?! Mikään ei nosta verenpainetta siihen malliin ku töykeä asiakaspalvelu. Sellanen että naamasta näkyy kauas että ei vois vähempää kiinnostaa ja oispa mukava olla missä tahansa muualla. Viimesin kokemus Itäharjun kirppikseltä, missä kävin eilen ensimmäistä kertaa (ollut siinä jostain viime kesästä saakka). Kassatiski oli hirmuisen epäkätevä ja liekö sitten siitä johtuen myös siinä työskennelleet täti-ihmiset kovin tympeitä ja epämotivoituneen oloisia. Todella ärsyttävää. Täytyy varmaan mahdollisella seuraavalla kerralla olla tarkoituksella oikein ylitsevuotavan ystävällinen ja toivottaa vielä loppuun kettumaisesti heillekin oikein aurinkoista päivänjatkoa. Moiset happamat tädit vois mun puolesta siirtyä vaikka varastohommiin pilaamasta muidenkin päivää... :P
En taida saada tänään itsestäni mitään "luovempaa" irti joten postailen vähän leffa-asiaa vaihteeksi. Tarkemmin ottaen ajattelin listata muutamia miespuolisia lempparinäyttelijöitäni. Mahdollisesti osittain ysärifanituksestani johtuen lempparini ovat hieman tollasta "pappaosastoa".. x)
Bruce Willis. Tarvinneeko tätä niin kauheasti perustellakaan..? ;) (Olen totta puhuen vähän huono vuodattamaan mitään lässynläätä karismoista sun muista, sanon vaan että joku on tosi jees ja sillä sipuli, heh.) "Die Hard" -elokuvat taitaa olla sieltä "legendaarisimmasta" päästä mitä Willikseen tulee.. kuten monet muutkin toimintarikkaat "ysärihelmet" (tai kasari-). ;)
Harrison Ford. Jatketaan vähän samalla linjalla. Fordin pärstä ja eleet tulivat kyllä aikoinaan tutuksi, mm. "Indiana Jones" - ja "Star Wars" -elokuvat olivat penskana kovassa katselussa.. ;)
Richard Dean Anderson. No hei oli ihan pakko ottaa ihmemieskin mukaan. x) Kyllä pelkästään tuon vuoksi ihan mieluusti vielä nykyäänkin vilkuilee ohimennen vanhoja "Stargaten" jaksoja vaikka tuon tyyppinen scifihömppä onkin muuten jo vähän last season.. ;)
Kevin Costner.Oih. Tässä kohtaa vois melkein jo sortua jotain lässyttämäänkin.. ;) On se vaan aikas ihana. Näytellyt vaihtelevasti sekä nyyhky- että kovisrooleissa ja mielestäni varsin onnistuneesti, vaikka perusilme toki aina sama onkin.. ;) Leffahelmiä mm. "The Bodyguard", "Waterworld" ja "Message in a Bottle" (Viesti mereltä).
Will Patton. Säästelin tarkoituksella loppuun tätä ykkössuosikkiani (josta kukaan ei luultavasti ole ikinä kuullutkaan, heh). "The Mothman Prophecies", "Armageddon" ja "Gone in 60 seconds" kuuluvat kaikki leffasuosikkieni kärkipäähän eikä ollenkaan vähiten tämän miekkosen osallisuuden vuoksi. Siis tää kaveri on vaan jotenkin niin mahtava, en oikein osaa edes sanoin selittää että miksi, kait sen tajuaa vaan jos siitä tykkää. :D Ukkeli on vaan kerennyt näytellä niin pirun monissa leffoissa että mulla on melkoinen maraton edessä jos meinaan jossain vaiheessa tutustua niihin kaikkiin kunnolla. Esiintyi muuten myös muutama vuosi sitten pyörineessä "The Agency" -telkkarisarjassa (sori kun viljelen alkuperäisnimiä mutta en oikein välitä suomennoksista ja unohdan ne puoliks tarkoituksella). x)
Vielä pari suosikkia jotka on tunnettuja enemmänkin sarjarintamalla:
Anthony LaPaglia. Näytellyt ainakin jossain lakisarjassa/sarjoissa mutta itse tykästyin heppuun jo joskus varhaisteininä nähtyäni telkusta elokuvan "Innocent Blood".
Mark Valley. Kunnostautunut ilmeisesti lähinnä lakisarjarintamalla tämäkin kaveri lähivuosina mutta itse noteerasin tyypin alunperin joskus 2000-luvun alkupuolella/puolivälissä sarjoissa "Pasadena" ja "Keen Eddie". Pasadena oli ihan ykkössuosikkisarjani sen yhden kesän ajan kun sitä tuli.
Jätin nyt osittain semmosen "nuorekkaamman" porukan pois mutta mainittakoon nyt vielä että esim. Johnny Depp kuuluu kyllä myös ehdottomasti merkittävimpiin suosikkeihini. Mut ei semmosia itsestäänselvyyksiä jaksa luetella.. ;)
Lisätietoa mainituista henkilöistä ja elokuvista löytyy kätsysti IMDB:stä.
Uusi korunaulakkoni in action. Tiimarin imukuppinaulakosta siis muokattu. Asettu just passelisti tollasiin seinään nakutettaviin muovikoukkuihin. :)
Ja sitten, tadaa:
Putkiremppa on asuntoni osalta valmis, jee. Tuossa vähän ennen/jälkeen-kuvaa. Huomaa hyvin miten myös valaistus on parantunut huomattavasti.. ;) Vessa on kummassakin kuvassa melko "tyhjillään", otan vaikka uutta kuvaa sitten joskus kun olen saanut kaikki moninaiset oranssit romppeet ripoteltua paikoilleen. ;D Etsiskelin muuten pitkään oranssia vessaharjaa (lähes kaikkea muuta löytyikin jo, heh) ja tässä rempan aikana sellaisen viimein löysin, kahdella eurolla Raision K-supermarketin löytökorista, oli ainoa kappale. ;) Sääli vaan että vessaharjat ei oo mitään hirveän pitkäikäisiä kapistuksia.. mutta ehkä sen kipon voi vielä säästää sitten vaikka harjaosa meniskin vaihtoon..?! x)
Ja ettei kenenkään verkkokalvot vaan säästyisi seeprakuosilta: (hihi)
Seepratrikoota turkoosisävyisenä.. odottaa vaatteeksi muodostumista..
Seeprakuosiset pinkit, hipstermalliset aluspökät vuosien takaa, tuli sillon koulun alusvaatekurssin innoittamana väsäiltyä jotain tommosiakin. Muistan vielä hyvin; se oli maanantaipäivä, sillonen poikaystävä armeijassa ja yks kaveri kylässä, päätin sitte hetken mielijohteesta surauttaa itelle ja kaverille identtiset tämmöiset seeprapikkarit.. x) Oiskohan nää taas tosi hot..? ;)
Seeprapenaali ja -kyniä. Kynät jotain ikivanhoja, penaali saatu joskus lahjoituksena luokkatoverilta (minkä epäilen vahvasti olleen kettuilua silloista eläinkuosivillitystäni kohtaan, eh).
Seeprakuosinen penkki on useemman vuoden takainen Ikea-hankinta. Ja tuossa lattialla on remppasuojapaperi, ei mulla oikeesti ihan noin paskaista sentään ole.. ;)
Ja kas remppamiehiltäkin löytyi seeprakuositavaraa.. ;D
Ja hei jee-eee, huomenna pitäis olla remppa valmis!!
Tein viimein uusia koristetyynyjä. Mullahan on jo sohvalla muutama jenkkiautoaiheinen tyyny ja nyt jenkkiteema jatkuu myös sängyllä. Olen haalinut sopivia kuoseja enimmäkseen kirppiksiltä. Useimmitenhan ne on lähinnä trikoisia paitoja ja tyynynpäällisten tekeminen trikoosta on tavallaan vähän hassua mutta ei se itseäni häiritse jos ovat hitusen lörpsöjä. ;)
Kuvan tyynyt: takana isompi musta tikkikankainen, ei varsinaisesti "kuulu joukkoon", tykkäsin vaan tosta "tiiliseinätikkauksesta", kangas on joku palalöytö töistä. Punaharmaa sarjishenkinen päällinen on keinokuitutrikoota, myös ihan töistä pakalta ostettua kangasta. Valkoisessa "Marilyn-tyynyssä" on eri kuva toisella puolella (kts. seuraava kuva), kirppispaidoista kaikki osat. Tummanlila silta-päällinen (onks toi nyt sit Brooklyn Bridge vai mikä?) oli myös alunperin kirppispaita. Kivasti valokuvamaisessa printissä on myös muutamia tuikkivia strasseja sillan vaijereissa.. ;)
Tuossa sitten vasemmalla se Marilyn-tyynyn kääntöpuoli. Kuvassa mukana yksi vanhempi jenkkiautotyynyni, joka on myöskin paidasta tehty (ja näyttää nyt ihme möhkyrältä, vissiin jääny sisätyyny pöyhimättä kunnolla pesun jälkeen). ;)